Vaan toisella kertaa nauran minä jo itseänikin. Oi, mikä opettaja minä olen! Mutta vaikka minua naurattaa, en silti ole iloinen. Sillä minä näen virheellisyyksiä kaikkialla, ja puutteellisuudet ovat viedä minulta järjen. Tuntuu kuin vaipuisin pohjaan.
Öisin muistelen tätä riippumatonta elämääni ja — yösijojani ulkona kentällä.
Siellä ulkona on maa pyöreä, sitä voi ymmärtää ja sydän sitä rakastaa. Siellä on hyvä maata kuin kämmenellä pienenä ja yksinkertaisena kuin lapsi verhottuna lämpimään utuun, peitteenä tähtinen taivas, jonka kanssa sielu sulaa yhdeksi tähdeksi.
Väsynyt ruumis saa siellä täysin siemauksin hengittää heinien ja kukkien väkevää tuoksua, ja sinusta tuntuu kuin makaisit kehdossa, näkymätön käsi tuudittaisi sinua hiljaan sekä saisi sinut nukkumaan…
Varjot kulkevat, satuttavat heinän korsia; kahinaa ja kuiskailua kaikkialla; jossakin peltohiiri tulee esiin kolostaan ja vikisee hiljaan. Etäällä nousee joku musta esine, — ehkä on se hevonen, joka yöllä siellä nousi ja kasvaa suureksi lämpimässä usvameressä. Ja tuo uudistuu taas pian toisessa paikassa ja toisessa muodossa… Ja sillä tavalla koko yön kulkee kentillä maan unen sanattomat vartijat, kesäisten öitten hyväilevät varjot. Sinä tunnet, että ympärilläsi maassa on kätkettynä elämää, joka nyt lepää herkässä puoliunessa, ja omaantuntoosi koskee kipeästi se, että sinä ruumiillasi painat heinää.
Yön lintu lentää äänettömästi, noukkaa palasen maata ja menee täyttämään toivettaan.
Hiiret vikisevät… Tai vierii käteesi äkkiä pieni, pehmeä pallo, — sinä hätkähdät ja tunnet vieläkin paremmin elämän runsauden, itse maa allasi elää, se on mehukas, sinun läheisimpäsi, oma äitisi.
Ja sinä kuulet, miten se huokuu, koetat arvailla, mitä se uneksuu ja mitkä voimat vähitellen sen povessa kypsyvät, mitenkä se huomenna katselee aurinkoa ja mitenkä aurinko ilahuttaa häntä, kaunotarta, lemmikkiään.
Sinä itse kuin sulaut nojatessasi sen rintaa vasten, sinun ruumiisi kasvaa ja ravitsee itseään armaan äitisi lämpimällä ja tuoksuavalla mehulla. Sinä näet ikuisesti kuuluvasi maahan ja kiitollisena tästä ajattelet:
— Armas äitini!