— Kuusisataa vuotta vietin siellä!
Hänen äänensä on reipas ja iloinen, päänsä pieni ja otsansa suuri. Kasvot ovat kuin hämähäkki, peitetyt pienillä rypyillä, parta puhdas ja harmahtava, ja hänen ruskeat silmänsä loistivat kullalta kuin nuorukaisen silmät.
— No, onpahan hän huvittava otus, — ajattelin minä.
Mutta hän puhuu yhä:
— Niin, Ural!… Voi miten kaunista siellä on! Herra Jumala on suuri mestari, kun on kysymyksessä maan kaunistaminen. Metsät, joet, vuoret on hän sijoittanut hyvästi paikoilleen!
Hän ottaa matkakapineet selästään ja kääntyy nopeasti aivankuin pukki. Nähtyään, että minun teeveteni kiehui, tarttui hän heti kattilaan ja kysyy kuin vanha toveri:
— Panenko tänne omaa teetäni vai juommeko sinun teetäsi?
Minä en ennättänyt vastatakaan, kun hän jo teki päätöksensä:
— Juodaan minun teetäni, — minulla on hyvää teetä, eräs kaupustelijatar lahjoitti sitä minulle, kallista teetä!
Minä hymyilin.