Ja teetä juodessa hän puhuu:
— En minäkään, veliseni, ole nukkunut öisin; on ollut sellainenkin aika, että olisin tahtonut piestä kaikki vereslihalle! Kun olin sotamiehenä, niin silloin oli minussa hyvin kapinallinen henki, ja siellä tehtiin minut kuuroksikin — komppanian päällikkö antoi korvapuustin — etten kuullut oikealla korvallani. Eräs välskäri sitten paransi minut…
Hän halusi nähtävästi muistuttaa minulle Jumalan nimeä, mutta pysähtyikin, tarttui partaansa ja hymyili. Minusta näytti tuossa liikkeessä olevan jonkinlaista lapsellisuutta ja lapsellisesti hymyilivät hänen silmänsäkin, lapsellisesti ja luottavasti.
— Erittäin hyvä mies! Näkeehän hän minussa jotakin? Minä sanon hänelle: onko ihmisen elämä nyt tällaista? On varmasti, vastaa hän, kaikki täytyy tehdä uudesti! Mutta annahan olla, Pjotr Vasiljevitsh, minä alan opettaa sinulle valtiollista taloustiedettä! Ja — hän alkoi. Aluksi en minä ymmärtänyt mitään, mutta äkkiä sitten selvisi minulle kaikki tämä muodoton ajallisuus ja ijankaikkisuus. Olin vähällä menettää ilosta järkeni — ja kuuntelen riemussani. Ja tämän teen siitä syystä, että yht'äkkiä on tiede selvinnyt minulle. Alussa kuulet ainoastaan muutamia outoja sanoja, sitten tulee hetki, — jolloin kaikki muuttuu ja tulee valoisaksi! Ja tämä hetki on — ihmisen todellinen synnyinhetki, — ihmeellinen hetki!
Hänen kasvonsa olivat iloiset, silmänsä hymyilivät hempeästi ja nyökäytellen kerittyä päätään sanoo hän:
— Samallainen hetki odottaa sinuakin!
Häntä on hauska katsella, ja tuo lapsellisuus hänessä näyttää yhä kasvavan. Minä jo kadehdinkin häntä.
— Kaksi kolmannesta elämästä elin minä kuin hevonen, — se on surkeata. Mutta ei sillä väliä, nyt koetan oppia minkä ennätän. Järkeni juoksu ei kuitenkaan ole kovin nopea. Sillä järki samoin kuin käsikin, tarvitsee harjoitusta. Ja kyllä minulla kädet ovatkin viisaammat kuin pää.
Minä katselen häntä ja ajattelen:
— Miksikä nämät ihmiset eivät pelkää, vaan puhuvat vapaasti kaikista asioista?