Mutta Kostja tyrkkää minua ja komentaa ankaralla äänellä:

— Lähde menemään! Ketä hän sitten tervehtisi? Kaikki pannaan varmasti koppiin kuin kanat kauppapaikoissa!

Ja me lähdimme. Kostja kulki edellä ja kertoili hiljaan, mitä hän siellä alhaalla oli nähnyt, minä astelin hänen jälissään ja joka puolelta vedetään minua vaatteen liepeestä ja hihasta ja tuntuu siltä kuin joku kysyisi:

— Minne te menette? Sinä olet eksyttänyt ihmiset, ja nyt menet itse pois!

Minä ajattelen ääneen, aivan kuin olisin yksinäni:

— Tämä merkitsee siis sitä, että ihmiset saavat kärsiä minun tähteni…

Mutta poika vastaa:

— Ei sinun tähtesi, vaan totuuden tähden. Vai olisitko sinä totuus? Oi, miten itserakas olet!

Hänen puheensa ovat huvittavia, mutta itse on hän nuori ja tuntuu ikäänkuin ärsyttävän minua. Minua haluttaa ruveta koettamaan pestä itseäni puhtaaksi hänen edessään, ja siitä syystä minä nyt otan esiin ajatuksiani kuin kerjäläinen leivänpaloja repustaan.

— Niin, kyllä minä sen itsekin näen, että minussa asuu suuri vääryys…