En keksi sanoja ilmaistakseni tämän yön riemuja, yön, jolloin minä olin yksin pimeydessä, syleilin koko maata rakkaudellani, nousin näkemieni kukkulalle ja näin maailman kuin eläväin voimain lähteen raivokkaana virtaavan kohden yhtymistään, päämäärään, jota minä en voinut saavuttaa.
Mutta ilokseni huomasin minä, että se seikka, että minä en pääse päämääräni perille, merkitsee minulle sitä, että sieluni kasvaa loppumattomasti ja samoin maailman suuret kauneudet, ja loppumattomuudessa on — lukemattoman paljon riemuja ihmissieluani varten.
Aamulla näyttää aurinkokin minulle toisellaiset kasvonsa. Minä näen, mitenkä sen säteet varovasti ja hyväillen tunkeutuivat pimeyteen, sytyttivät sen, paljastivat maan yön peiton alta ja pian heräsi se syksyn kukalliseen ja ylevään loistoon: Siinä oli smaragdin vihreä kenttä ihmisten leikkejä varten ja taisteluja varten vapauden puolesta, pyhä paikka kirkollisia kulkuja ja kauneuden ja oikeuden juhlaa varten.
Minä näin hänet, äitini, tähtien seassa, ja ylpeänä katseli hän valtamerisilmillään etäisyyteen, minä näin hänen kuin astian täynnä kirkkaan punaista, alituisesti kiehuvaa, elävää ihmisverta, ja sitten näin vielä hänen — herransa, kuolemattoman kansan.
Kansa antaa voimaa hänen elämälleen töittensä suuruudella, ja minä rukoilen:
— Sinä olet minun Jumalani ja kaikkein jumalien luoja, joka olet luonut kaikki sielusi kauneudesta.
— Eikä ole maailmassa muuta jumalaa kuin Sinä, sillä sinä olet yksi
Jumala, ihmeitten luoja!
— Sinä olet minun Jumalani ja kaikkein jumalien luoja, joka olet luonut kaikki sielusi kauneudesta.
— Eikä ole maailmassa muuta jumalaa kuin Sinä, sillä sinä olet yksi
Jumala, ihmeitten luoja!
— Niin uskon, ja sen tunnustan!