Minä pyyhin hieman jalkojani märällä rievulla, menin ammeesen ja alan polkea taikinaa. Mutta esimieheni kulkee pitkin leipomahuonetta ja rähisee:

— Kyllä minä sinut vielä nöyrrytän, naisen poika!… Kyllä minä opetan sinulle rauhallista viisautta!

Minä sotkin yhden ammeen — ja toinen oli valmis alettavaksi. Minä aloin sotkea sitä, — siihen pantiin vehnäjauhoja, ja sitä piti käsillä sotkea. Minä olin vahva poika, mutta en tottunut tällaiseen työhön. Jauhot takertuivat minun nenääni, suuhuni, korviini, silmiini, minä tulin kuuroksi ja sokeaksi, hiki valuu virtana ja se tippuu taikinaan.

— Eikö täällä ole riepuja, — kysyn minä, — joilla voisi hikeä pyyhkiä.

Miha suuttuu:

— Kyllä me laitamme sinulle samettisen pyyhinliinan! Tämä luostari on ollut olemassa kaksi sataa kolmekymmentä kaksi vuotta — ja odottanut koko tämän ajan sinun määräyksiäsi!

Minua alkoi naurattaa.

— Enhän minä itseäni varten! Muuthan ne tämän leivän saavat syödä!

Hän lähestyi minua karvat pystyssä kuin piikkisika, vapisee ja tiuskasee:

— Pyyhi säkkiin, jos sinua haluttaa. Mutta minä ilmoitan igumenille sinun röyhkeydestäsi!