Tuo mies kummastutti minua siihen määrään, ett'en minä edes loukkaantunut hänen puheistaan. Hän teki työtä uupumatta, pusseja käsitteli hän keveästi kuin tyynyjä, hän oli yltäänsä jauhoissa, murisee ja haukkuu sekä kiirehtii ehtimiseen minua.
— Liiku nopeampaan!
Minä tein työtä, että pääni oli pyörällä.
Ensimäiset päivät tuntuivat minusta raskailta. Leipomohuone oli ruokasalin alla kellarikerroksessa, sen katto oli holvattu ja matala, siinä oli — yksi ainoa ikkuna ja sekin lujasti kiinni suljettu; ilmaa oli siellä vähän, jauhon tomu oli sekaantunut synkkiin varjoihin, ja kaiken tämän keskessä liikkui Miha varpaillaan kuin karhu, tuli levitti uunista himmeätä valoaan ja siellä tuntui ahdistavan — painajainen eikä työ. Ja koko ajan olemme me kahdestaan täällä, harvoin kukaan tulee meitä katsomaan ja vielä harvemmin komennetaan ketään auttamaan meitä. Viran puolesta käymme me joskus kirkossa, ja Miha opettaa minua joka päivä — aivan kuin vääntäisi paksua köyttä. Hän on kuin tulessa, säihkyy vihaa maailmaa vastaan, ja minä kuuntelen hänen puheitaan sekä olen sisäpuoleltani jo paksun noen peitossa.
— Ihmiset ovat lakanneet olemasta sinua varten, — puhuu hän, — he siellä maailmassa rypevät synnissä, vaan sinä olet paennut maailmaa. Mutta vaikka sinä oletkin ruumiillisesti eronnut siitä, ei se riitä, sillä sinun täytyy ajatuksissakin luopua siitä, unohtaa se. Jos alat ajatella ihmisiä, niin heti johtuu mieleesi nainen, ja naisen tähden on maailma sidottu ijankaikkisesti synnin pimeyteen!
Minä olen tuskin saanut suuni auki, kun hän jo huutaa:
— Ole vaiti! Kuuntele tarkasti ja kunnioituksella kokeneen ja vanhemman miehen puhetta! Minä tiedän, että sinä haluaisit taas murista Jumalan äidistä! Mutta Kristus antautuikin ristinkuolemaan juuri siitä syystä, että hän oli syntynyt vaimosta eikä tullut pyhänä ja puhtaana alas taivaasta. Ja koko maassa olemisensa aikana koetti hän säilyttää rauhaa noiden ruojain, akkojen kanssa. Hänen olisi pitänyt heittää samarialainen vaimo kaivoon eikä puhella hänen kanssaan, ja syntiselle vaimolle kivestä otsaan, — niin maailma olisi tullut pelastetuksi.
— Eihän tuo ole kirkon oppia!
— Ja minä sanon sinulle vielä kerran, että — pidä suusi kiinni! Mistä sinä tiedät, mikä on kirkon oppia mikä ei? Kirkko on kokonaisuudessaan valkean papiston käsissä, huorintekijäin ja narrien vankina; he käyvät tuolla ulkona silkkisissä viitoissa, aivan kuin naiset hameissa! Vääräoppisia ovat he kaikki ja sopivat paljoa paremmin tanssimaan katrillia kuin kirjoittamaan kirkollisia sääntöjä! Ja voiko nainut mies milloinkaan ajatella puhtaasti Herraa ja hänen tekojaan? Ei, hänellä ei ole voimaa siihen, sillä hän jatkaa haureuden suurta syntiä, jonka vuoksi Herra juuri karkoittikin ihmiset paratiisin yrttitarhoista. Saman synnin tähden olemme me heitetyt ikuiseen vaivaan, tuomitut hammasten kiristykseen ja perkeleen piinattaviksi, ja olemme niin sokaistut, ett'emme näe Jumalan kasvoja ijankaikkisesta ijankaikkiseen. Papit, — jotka itse tekevät syntiä siittäen lapsia vaimoista, — vievät täten maailman kadotuksen reunalle, ja saadakseen työnsä laillisesti tunnustetuksi, ovat he väärentäneet kaikki lait!
Yhä useammin alkaa tuo mies heitellä minua kivillä, hän laskee kokonaisia taloja minun päähäni, ja minun on sangen vaikeata ja raskasta olla ja kuunnella hänen puheitaan.