— Mutta — Jumalahan sanoi: menkäät, lisääntykäät ja täyttäkää maa.
Opettajani muuttuu taaskin aivan siniseksi kasvoiltaan, polkee jalkaa ja huutaa:
— Sanoi, sanoi!… Mutta tiedätkö sinä lurjus, miten hän sanoi? Hän sanoi näin: kantakaa hedelmää, lisääntykää ja täyttäkää maa; minä annan teidät perkeleen valtaan ja olkaat kirotut nyt ja aina ijankaikkisesta ijankaikkiseen. — Kas niin hän sanoi! Mutta kirotut haureudenharjoittajat ovat väärentäneet Jumalan lainkin! Oletko nyt ymmärtänyt tuon inhoittavan valheen?
Hän syyti herjauksia minulle ja oli musertaa minut. Kaikki pimenee ympärilläni. Minä en voinut uskoa häntä, mutta minulla ei myöskään ollut voimia kumota hänen väitteitään — ja siitä syystä minä olin kuolla hänen intohimonsa poltteesen. Minä koetan vedota raamattuun, mutta hän on heti — riistänyt minulta aseet. Raamattu on — kirjava kukkatarha; jos tahdot punasia — niin niitä on, jos taas valkeita — niin kyllä nekin kukkivat. Minä olen mykkänä hänen edessään, mutta hän riemuitsee ja hänen silmänsä palavat kuin suden silmät. Ja yhä me vaan olemme työssä: minä sotken taikinan, hän leipoo leivän ja panee sen uuniin. Hän alkaa kiinnittää huomiotani leipomiseenkin, mutta minä panen vaan leipiä hyllylle ja poltan siinä hommassa käteni. Minä olen taikinan vallassa, yltäänsä jauhossa, sokea ja kuuro ja väsymys estää minut täydellisesti ymmärtämästäkään.
Muita munkkeja tulee usein katsomaan meitä, he puhuvat ivallisesti ja nauravat. Miha haukkuu ilkeästi jokaista ja ajaa leipomahuoneesta ulos, mutta minä sain — aina olla tulessa. Ja siitä syystä tulinkin minä yrmeäksi, minulla oli vaikea tulla toimeen Mihan kanssa, minä en häntä rakastanut vaan — pelkäsin.
Jonkun kerran kysyi hän minulta:
— Näetkö sinä unissasi alastomia naisia?
— En, — en minä näe.
— Nyt sinä valehtelet! Minkätähden sinä valehtelet?
Hän suuttuu, kiristelee hampaitaan, uhkaa minua nyrkillään ja huutaa: