Hän nauroi hiljaa syvää, vaan loukkaavaa naurua.
— Sinähän olet avioton lapsi?
— Kyllä.
— Sinussa on hyvää verta, — sanoi hän!
— Mitä se merkitsee, — hyvä veri? — kysyin minä.
Hän nauroi ja vastasi selvästi:
— Hyvä veri on aines, josta muodostuu ylpeä sielu! Oli selvä päivä, aurinko paistoi sisään ikkunasta ja Antonius istui ihan sen säteissä. Yhtäkkiä omituinen ajatus nosti päätänsä ikäänkuin käärme, ja pisti minua sydämeen — minä huudahdin ikäänkuin poltettu, hypähdin ylös tuolilta ja katselin munkkiin. Hän nousi myöskin ylös, — näin että hän otti veitsen pöydältä, leikki sen kanssa ja kysyi minulta:
— Mikä sinuun tuli?
Ja minä kysyin häneltä:
— Kenties olette te isäni?