Toiset eivät voi voittaa laiskuuttansa ja kantavat sitä hartioillaan, alentuvat ja elävät valheella; toiset taas palavat halusta nähdä kaikkea, vaan heillä ei ole voimaa rakastaa mitään.
Näen vielä paljon tyhjiä ihmisiä, likaisia varkaita, hävyttömiä, ilmaiseksi eläviä, ahneita kuin sudet, näen kaikenlaisia, vaan kaikki se on ainoastaan tomua niiden ihmisjoukkojen takana, jotka jumalanhakemisen into on vallannut.
Vastustamattomana se vetää minua mukaansa.
Ja sen ympärillä juoksee huutaen ja meluten erilaisia ihmisiä, joiden inhottavaisuus kummastuttaa minua.
Kerran Bjelo-oserissa minä näin erään keski-ikäisen, sangen reippaan ihmisen; nähtävästi hän oli varakas, hän oli sangen puhtaasti puettu.
Hän oli asettunut puitten varjoon, hänen vieressänsä oli räsyjä, rasia jonkinlaista voidetta ja vaskinen vati — ja tämä ihminen huusi:
— Oikeauskoiset! Kellä on jalat haavoissa, tulkaa luokseni: minä teen ne terveiksi! Teen ilmaiseksi ne terveeksi, lupaukseni takia, jonka olen Jumalalle antanut!
Bjelo-oserissa oli silloin kirkkojuhla, rukoilijoita tuli kaikilta tahoilta kuin sadetta; he lähtivät hänen luokseen, istuutuivat, ottivat irti jalkariepunsa; hän pesi heidän jalkojaan, voiteli haavoja ja opetti:
— Oh, veli, oletpas sinä järjetön! Sinun tallukkasihan on liian iso — voiko nyt sellaisessa kävellä!
Ihminen, jolla oli iso tallukka, vastasi hiljaa: