Yöksi vei minut eräs munkki latoon, tuo ihminen oli myös siellä; minä asetuin hänen viereensä maata ja aloin hiljaa puhua hänen kanssaan.
— Miksi te, hyvä ihminen, olette täällä yötä likaisten ihmisten kanssa? Teidän vaatteistanne päättäen on teidän paikkanne hotellissa.
— Minä olen antanut sellaisen lupauksen, — sanoi hän, — että tahdon olla viimeinen viimeisistä kolmen kuukauden kuluessa! Tahdon kokonaisuudessaan täyttää pyhiinvaellukseni, — syökööt minua täit niinkuin kaikkia muitakin! Teen minä vielä paljon enemmänkin! Minä, näettekös, — en voi katsella haavoja, minua oksettaa, — vaan niin ilettävää kuin se onkin, minä kuitenkin pesen joka päivä vaeltajain jalkoja. Vaikeata on palvella Jumalaa, suuri on toivo Hänen armoonsa!
Minua ei enää haluttanut puhua hänen kanssaan, minä tekeydyin nukkuvaksi, makasin ja ajattelin:
— Eipä hänen uhrinsa Jumalalle ole kovinkaan viljava.
Heinä narisi minun naapurini alla, hän nousi varovaisesti polvilleen ja rukoili, alussa sanattomana, vaan sitten kuulin kuiskausta:
— Vaan sinä pyhä Kyrillus, rukoile Jumalaa syntisen puolesta ja parantakoon Jumala minun haavani ja naarmuni, kuten minä parannan ihmisten haavoja! Kaikkinäkevä Jumala, katso töitäni ja armahda minua! Minun elämäni on sinun kädessäsi: minä tiedän, että sinä olet leppymätön vihassasi, vaan minä olen jo tarpeeksi saanut rangaistusta; älä työnnä minua pois kuten koiraa, äläkä anna ihmistesi riistää vaimoani, minä rukoilen sinua ja minun rukoukseni nouskoon kuin suitsutus Sinun eteesi!
Tässä oli ihminen sekoittanut Jumalan lääkäriin, se iletti minua.
Minä suljin korvani sormillani.
Ja kun hän oli rukoillut, niin hän otti pussistaan eväänsä ja massutteli kuin sika.
Paljon sellaisia ihmisiä olen minä nähnyt. Öisin he ryömivät Jumalansa edessä, vaan jo päivällä tallaavat he ilman sääliä ihmisten rintoja. He ovat alentaneet Jumalan ruokottomuuksiensa suojelijaksi, he lahjovat Häntä ja tekevät kauppaa Hänen kanssaan: