Migunista kerrottiin seuraava juttu: hän oli jotakin varastanut kylästä, saatiin kiinni ja miehet sanoivat hänelle:
— No, — onpa sinun asiasi lopussa! Nyt me sinut hirtämme, emme enää voi kärsiä sinua!
Ja hän muka oli vastannut:
— Antakaa olla, miehet, ei se ole mikään miesten asia! Sen, minkä varastin, otitte pois minulta, niin ette ole mitään kadottaneet, ja uutta tavaraa aina voidaan hankkia vanhan sijalle, vaan mistäs te otatte sellaisen miehen kuin minä olen. Kuka teitä lohduttaa kun minua enää ei ole?
— Lörpöttele vaan, — sanoivat miehet.
Hänet vietiin metsään hirtettäväksi, vaan matkalla hän alkoi laulaa. Alussa astuttiin kiireesti, sitten lakattiin kiirehtimästä ja kun tultiin metsään, niin vaikka nuora olikin valmiina, odotettiin kumminkin kunnes hän viimeisen laulunsa lopetti ja silloin päätettiin:
— Laulakoon vielä kerran ja olkoon se hänen sielumessunsa!
Hän lauloi vielä kerran ja sitte vielä jonkun verran. Aurinkokin laskeutui ja miehet katsovat toisiinsa: jo nousee selvä päivä idästä, vaan Migun heidän keskellään hymyilee ja odottaa kuolemaa ilman minkäänlaista pelkoa. Miehet tulivat ihan hämilleen.
— No lapset, menköön hän helvettiin! — sanoivat viimein he. — Jos hänet hirttääkin, niin tulee siitä vaan syntiä ja menoa.
Ja niin päättivät he jättää Migunin vielä tähän maailmaan.