— Laulusi vuoksi, — sanoivat he, — kumarramme sinua maahan asti, mutta varkaudesta aina saat selkäsaunan.
Migun sai pienen selkäsaunan ja sitte he lähtivät kaikki yhdessä kotiin.
Kaikki tämä on kenties vaan keksittyä juttua, vaan osottaa se kumminkin ihmisistä hyvää ja asettaa Savelkankin korkealle. Ja ajatelkaas vielä, jos ihmiset keksivät niin hyviä juttuja, niin eivät he itsekään silloin ole huonoja ja — sehän se on pääasia!
Vaan ei ainoastaan lauluja laulelleet Savelka ja Larion keskenään, keskustelivatpa he monestakin asiasta, usein myöskin pirusta; eivätkä he ollenkaan pitäneet siitä.
Niinpä lausui kerran lukkari:
Piru on vihasi perikuva, sielun pimeytesi heijastus.
— Se tahtoo sanoa, tyhmyyteni? — kysyy Savelka.
— Juuri se, — eikä mitään muuta!
— Luultavasti, niin se onkin, sanoi Migun nauraen. — Koska, jos hän olisi olemassa, niin hänen olisi aikoja sitten jo pitänyt kraapata minut!
Eikä Larion ollenkaan uskonut piruja: muistan miten hän kerrankin riihessä huusi vanhauskoisille talonpojille, riidellessään niiden kanssa: