Ensi kerran eläessäni näen tehtaan läheltä, tulen vallan kuuroksi tottumattomuudesta ja on vaikea hengittää.
Kävelen katuja myöten, haen lukkoseppä Pjotr Jagihia. Kysynpä keneltä tahansa, kaikki vastaavat karkeasti, ikäänkuin olisivat kaikki aamulla tapelleet keskenään eivätkä vielä ole rauhottuneet.
Mietin itsekseni:
— Jumalanrakentajat!
Tulipa vastaan mies, joka näytti ihan karhulta, hän oli liassa kiireestä kantapäähän saakka, hänen vaatteittensa rasvanen lika vallan säteili auringossa, — minä kysyin häneltä, eikö hän tuntisi lukkoseppää Pjotr Jagihia.
— Ketä?
— Pjotr Jagihia.
— Mitä varten?
— Tarvitsen häntä.
— Minä se olen!