— Nähtävästi he pitivät itsensä sangen varakkaina sieluina ja minä olin heidän mielestänsä vain kerjäläinen, ja nyt he valmistautuivat, ilman kiirutta, juottamaan janoavaa sieluani viisautensa lähteestä Tekisi mieleni väitellä, riidellä heidän kanssaan, vaan en osaa enkä näe mihin voisin käydä kiinni ja se ärsyttää minua vielä enemmän. Kysyin niin vaan ilman minkäänlaista tarkotusperää.
— Mikä on tyhjä pää? Setä vastasi:
— Se jota millä tahansa voidaan täyttää!
Yhtäkkiä istuutui Mihail hiljaa lähemmäs minua ja tiedusteli lempeällä äänellä:
— Uskotteko te Jumalaa?
— Uskon.
Vaan minä tulin hämilleni vastaukseni johdosta: ei se ollut sitä!
Uskonkos minä — tosiaankin? Mihail kysyi uudelleen:
— Kunnioitatteko te ihmisiä?
— En, — vastasin minä.
— Eivätkö ne teidän mielestänne ole luodut Jumalan kuviksi ja Hänen kaltaisikseen? — kysyi hän.