Tehtaassa alkoi pilli soida, alussa kimeästi ja valittaen, sitten vihlovasti kiljuen ja käskevästi. Vuorilta katseli aamu-unisena alas; yö, joka hiljaa laskeutui laaksoon, nosti ohuen peitteensä puista, kääri sen kokoon ja kätki sen sitten luoliin ja vuorenrotkoihin. Riistetty maa paljastui, yltympäri oli kaikki poiskynitty ja nielty ikäänkuin joku jättiläisnulikka olisi hyppinyt vuorenrotkossa olisi repinyt ylös kokonaisia metsäpalstoja, iskien maahan syviä haavoja. Umpilaaksossa makasi tuo tehdas, likaisena, rasvaisena, sauhun peittämänä ja inisi. Kaikilta tahoilta kulki siihen mustia ihmisiä ja se nieli ne yhden toisensa perästä.
— Jumalanrakentajia! — ajattelin minä —. Ovatpas rakentaneet laitoksen!
Setä tuli ulos portista, hiukset pörrösinä, raappi itseänsä; haukotteli niin että poskipäänsä ratisivat ja hymyili minulle.
— Jaha, — huusi hän, — oletkos jo noussut?
Vaan paikalla kysyi hän hellästi:
— Tahi etkö vielä olekaan pannut maata? Noh, ei se mitään tee, makaat päivällä. Tule sisään, juodaan teetä!
Pöydässä hän kertoi:
— En minäkään, veljeseni, nukkunut öitä ja oli aika jolloin teki mieli iskeä kaikkia vasten naamaa! Minulla oli jo ennen sotapalvelusta sieluni sekasin, vaan siellä minut tehtiin kuuroksi, — eräs upseeri löi korvalle, nyt en enää kuule oikealla korvallani mitään. Mutta eräs välskäri auttoi minua, antakoon…
Hän aikoi nähtävästi lausua Jumalan nimen, vaan pysähtyi, nyki partaansa ja hymyili. Minusta se näytti hiukan lapselliselta, ja hänen silmänsäkin säteilivät lapsellisesti, niin yksinkertaisesti ja luottavasti.
— Kovin hyvä ihminen hän vaan oli! Huomasi minun haavani — mitäs tämä on? Minä vastasin: onko tämä inhimillistä elämää? Totta, vastasi hän, — kaiken täytyy muuttua! Annappas, Pjotr Vasiljev, minä tulen sinulle opettamaan kansantaloustiedettä! Ja alkoikin opettaa. Alussa minä en ymmärtänyt mitään, vaan sitten yhtäkkiä pääsin selville kaikesta tästä jokapäiväisestä ja ikuisesta ilettäväisyydestä. Minä tulin melkein hulluksi ilosta, — voi teitä roistoja, kiljuin minä! Tuo tiedehän avautuu aina yhtäkkiä: alussa kuulet ainoastaan uusia sanoja, vaan sitten tulee sellainen silmänräpäys, jolloin ne kaikki yhtyvät ja muuttuvat valoksi! Ja tuo silmänräpäys on kummallinen, se on ihmisen todellinen uudestaansyntyminen.