— Hyvästi, veli, tervehdi kaikkia; sano, että antaisivat anteeksi minulle!
Vaan Kostja tuuppasi minua ja komensi ankarana:
— Sinä, marss' vaan! Ketä siellä pitäisi tervehtiä? Luultavasti napataan kaikki kiinni, ikäänkuin kanat markkinoille!
Lähdettiin menemään. Kostja käveli edellä ja kertoi hiljaa, mitä hän siellä alhaalla oli nähnyt; minä astuskelin hänen perässään, vaan kaikkialta minua temmattiin, liepeistä, hihoista, ikäänkuin joku kyselisi:
— Mihin sinä? Sait ihmiset satimeen ja nyt karkaat itse!
Juttelin ääneen itselleni:
— Siis minun takiani joutuivat ihmiset kiinni…
Poika vastasi:
— Ei sinun vaan totuuden takia! Oletkos sinä totuus? Kas, mitä se vielä tahtoo olla!
Hänen sanansa olivat huvittavia, hän oli pikkuinen, vaan kuitenkin ärsytti hän minua jollain. Minun teki mieleni puolustautua hänen edessänsä ja aloin ladella hänelle ajatuksiani, ikäänkuin kerjäläinen leivänpalasia pussistaan.