— Niin näetkös, tässä nyt näkyy miten suuri valhe minussa elää —
Vaan hän murisi ja vastasi jokaiseen sanaani kuin omatunto:
— Vai onpa se jo suuri! Kaikkea sinä tahdot itsellesi enemmän kuin muille!
— Nämä ovat vieraita sanoja, — ajattelin minä.
— Eipä Kostin turhaan sinua sanonut kellotorniksi, — kertoi hän, — sinä et ole sellainen kellotorni joka oikeaan aikaan kutsut jumalanpalvelukseen, vaan sellainen, joka vaan aina itsekseen soi, koska se on rakennettu vinoon ja koska kellot siinä ovat huonosti kiinni, niin sanoi Kostin…
Hän oli vaiti ja ilmotti sitten yhtäkkiä:
— Minä en pidä sinusta, munkki, sinä olet jonkinlainen vieras…
— Minkälainen?
— En tiedä… Sinä kai et ole venäläinen? Olet niin paha…
Jonakuna toisena aikana olisin minä suuttunut häneen, vaan nyt — olin vaiti. Ja yhtäkkiä tulin niin heikoksi, väsyin kuolemaan saakka.