Minun ympärilläni tuntui lämpöä, huomasin, miten uteliaat silmät säteilivät ja joku kysyi:
— Eikö tämä laula?
— Hän laulaa myöhemmin, odota vaan!
Minä olin usein kuullut ryövärien lauluja, vaan en tiennyt, kuka niiden sanat oli sepittänyt, kenenkä sielu niissä säteili, vaan tällä kertaa minä käsitin sen: tämän laulun kautta puhuivat minulle tuhannet vanhan kansan suut:
— Ihminen, minä annan sinulle pienenkin palveluksen edestä kaikki suuret syntisi minua vastaan anteeksi!
Kansa katseli yhä uteliaampana minuun, sytytti sieluani.
Kun vanhus lopetti laulunsa, nousin minä ja sanoin:
— Oikeauskoiset! Katsokaa, elipä kerran ryöväri, joka riisti kansaa, sorti sitä… Hänen omatuntonsa heräsi lopuksi ja hän lähti pelastamaan sieluansa, — hän tahtoi palvella kansaa rajulla voimallaan ja palvelikin — — —
Ihmiset kokoontuivat tiheämmin ympärilleni, ikäänkuin syleilivät minua, heidän huomionsa kohotti sanani voimaa, kauneutta, se soija minä upposin puheessani ja unohdin kaikki; tunsin ainoastaan, että vahvistuin maan päällä ja ihmisissä, — he kohottivat minua ylös korkealle ja muistuttivat vaieten:
— Puhu! Puhu koko totuus, kuten itse tiedät!