Olen nähnyt kymmeniä ihmeellisiä ihmisiä, he lähettivät minua yksi yhden, toinen toisen luo, kaupungista kaupunkiin, — minä kuljin kuin tuliviittain opastamana ja kaikki ne viitat paloivat saman uskonnon liekillä. Mahdotonta on kertoa kaikkien niiden ihmisten erilaisuutta ja ilmaista sitä iloa, mitä tunsin, kun näin, että he henkisesti kaikki olivat yksi.
Suuri on Venäjän kansana sanomattoman kaunis on elämä!
Kasanin läänissä minä sain viimeisen iskun sydämeeni, sen iskun, joka lopullisesti valmistaa temppelin.
Se oli Sedmioserin luostarissa juhlakulkueessa ihmeitätekevän Jumalanäidinkuvan takana. Sinä päivänä odotettiin Jumalanäidinkuvan palauttamista kaupungista luostariin, — oli suuri juhlapäivä.
Minä istuin kukkulalla järven vieressä ja katselin, miten koko ympäristö oli täynnä ihmisiä ja tummissa aalloissa virtasi kansan ruumis luostarin porttien luo, kiemuroi sen seinien ympärillä — aurinko laskeutui ja sen syysillan säteet olivat heleänpunasia. Kellot värisivät kuin linnut, jotka ovat valmiit lentämään laulunsa jälkeen ja kaikkialla punersivat auringossa ihmisten paljaat päät, ikäänkuin täysinäiset valmut.
Luostarin porttien luona odotettiin ihmettä; pienessä vaunussa makasi nuori tyttö liikkumattomana; hänen jähmettyneet kasvonsa näyttivät valkoselta vahalta, hänen harmaat silmänsä olivat puoleksi auki ja koko hänen elämänsä näkyi ainoastaan pitkien silmäripsien hiljaisessa värinässä.
Sen vieressä seisoi isä, pitkä, kaljupäinen ja harmaapartanen mies, isonenänen, — sitten tytön äiti, lihava, pyöreäkasvoinen nainen; hän oli nostanut kulmakarvansa, silmät suurina katsoi hän suoraan eteenpäin, liikutellen sormiaan, ja näytti ikäänkuin paikalla olisi valmis läpitunkevaan, räikeään kiljuntaan.
Ihmiset kulkivat ohi, katselivat sairasta kasvoihin, ja isä puhui heille tahdikkaalla äänellään, täristäen partaansa:
— Säälikää, armahtakaa oikeauskoiset, rukoilkaa onnettoman edestä, jalattomana ja kädettömänä se makaa jo neljättä vuotta; rukoilkaa apua Jumalanäidiltä ja Jumala kyllä palkitsee teidät pyhien rukouksienne vuoksi, auttakaa isää ja äitiä heidän hädässään.
Nähtävästi on hän jo kulettanut kauvan tytärtänsä luostarista luostariin, ja on jo hukannut kaikki toiveensa sen terveeksi tulemisen suhteen; lakkaamatta lauleskelee hän aina vaan samoja sanoja, ja ne soivat kuolleilta hänen suussansa. Ihmiset kuuntelevat hänen rukoustansa ja tekevät huoaten ristimerkkejä, ja tytön silmäkarvat yhä vaan vapisevat, ikäänkuin siivet tuskastuneilla silmillä.