— Ymmärrätkö sanojasi, mielipuoli eläin? Tunnetko suurta kiusaustasi, sinä ilkiö? Valehtelet, kerettiläinen, et ole tullut katumaan, vaan piru on lähettänyt sinut kiusaamaan minua!
Minä näen että hänen kasvoissaan ei ole vihaa, vaan pelkoa. Partansa liikkuu ja minuun päin ojennetut kätensä hiljaan vapisevat.
Minä peljästyin myöskin.
— Miten niin, — sanoin minä, — teidän kunnianarvoisuutenne, minähän uskon Jumalaan!
— Sinä valehtelet, eksynyt koira!
Ja hän alkoi uhkailla minua Jumalan vihalla ja kostolla, — alkoi puhua hiljaisella äänellä, puhua ja pelotella. Hän aivan vapisee ja viittansa poimuilee kuten kiemurteleva joki ja liehuu vihreänä sauhuna.
Jumala astuu eteeni uhkaavana ja ankarana, kasvoiltaan mustana, sydämeltään vihasena, armoltaan saitana ja julmuudeltaan Jehovan, vanhan Jumalan kaltaisena.
Ja minä sanoin rovastille:
— Itse te tulette kerettiläiseksi, — onko se kristillinen Jumala? Mihin te peitätte Kristuksen? Minkä takia asetatte tuomarin ihmisten auttajan ja ystävän sijalle?
Tässä hän tarttui hiuksiini, kiskoi niitä, kuiskasi ja nyyhkytti: