Minä en voinut iloita.
— Kuulkaa, olisiko täällä lähellä jonkinlainen kapakka, istuisinpa siellä hiukan, tässä on kylmää, — kysyin minä.
Hän katsoi minuun terävästi ja sanoi sitten oikein ystävällisesti:
— Tuolla on kyllä kapakka, vaan jos tahdot niin tule minun luokseni, saat teetä!
Minä en ajatellut mitään ja vallan tahdottomana lähdin hänen perässään. Pian olinkin hänen huoneessaan. Siellä paloi seinällä lamppu, nurkassa pyhäinkuvien alla istui lihava vanha nainen ja söi jotain, pöydällä kiehui samovari. Siellä oli kodikasta ja lämpöstä. Äskeinen nainen käski minut istumaan pöydän taakse; hän oli nuori, punaposkinen ja rintansa oli korkea. Akka katsoi minuun nurkan takaa ja myrisi jotain. Hänen kasvonsa olivat isot, lakastuneet ja ikäänkuin silmiä vailla. Minun oli epämukavata — mitävarten minä olin tullut? Ketä nämä ihmiset ovat?
Kyselin nuoremmalta:
— Mitäs tointa teillä on?
— Virkkaamme pitsejä.
Totta; hyllyltä riippuu pitsinappuloita.
Vaan yhtäkkiä hän hymyili viekkaasti ja sanoi minulle suoraan vasten silmiä: