— Tämä on, näettekös, sellainen lauseparsi vaan minulla… tahi oikeastaan se tahtoo sanoa, se ei ole oikeastaan — lauseparsi, vaan minä näen unessa joskus rovastin…
— No, — sanoi hän, — hyvästi!
— Ei, näettekös, pyydän, älkää lähtekö pois, istukaa minun kanssani, jos teille ei ole vaikeata!
Hän istui, hymyili:
— Olen hyvin iloinen.
Hän pyysi minua juomaan likööriä tahi teetä, kysyi, tokko minä tahtoisin syödä. Minun silmiini tuli kyyneleitä hänen totisen hellyytensä takia, sydämeni iloitsi kuin aamulintunen kevätauringosta.
— Antakaa anteeksi suora sanani, — sanoin minä, — vaan tahtoisin tietää, puhuitteko totta itsestänne, tahi tahdoitteko vaan laskea leikkiä minun kanssani?
Hän rypisti kulmakarvojaan ja vastasi:
— Totta se oli. Minä olen niitä sellaisia. Mitä sitten?
— Minä näen ensikerran eläessäni sellaisen tytön. Minua hävettää.