— Mitä te sitten häpeätte, enhän minä istu alastomana!
Hän nauroi hiljaa, hellästi.
— Näettekös, enhän minä häpeä teidän vaan itseni takia, oman tyhmyyteni takia!
Minä kerroin hänelle avomielisesti kaikki ajatukseni katutyttöjen suhteen. Hän kuunteli minua tarkkaan, rauhallisesti.
— Meidän joukossamme on erilaisia, — sanoi hän, — on huonompiakin kuin te kuvasitte. Liianhan helposti te luotatte ihmisten sanoihin!
Minun oli omituista tottua siihen ajatukseen, että sellainen tyttö möi itsensä. Taas minä kyselin häneltä:
— Mitenkäs te sitten — puutteenko takia?
— Alussa, — kertoi hän, — eräs minua petti, silloin hänelle kostaakseni otin toisen ja niin jatkoinkin leikkiä… Ja nyt joskus täytyy leivänkin takia ottaa joku mies vastaan.
Hän puhui yksinkertaisesti, eikä hänen sanoissaan tuntunut mitään sääliä itseään kohtaan.
— Käyttekö te kirkossa?