Tässä hän säikähti ja tuli ihan punaseksi.
— Kirkon tielle, — sanoi hän, — ei pakoteta ketään.
Minä ymmärsin, että olin loukannut häntä ja sanoin nopeasti:
— Te ette ymmärtäneet minua oikein! Minä tunnen raamattua ja muistan
Maria Magdaleenaa ja syntistä vaimoa, jolla fariseukset kiusasivat
Kristusta. Minä tahdoin kysyä, ettekö te ole äkäinen Jumalalle
elämänne takia, ettekö te epäile hänen hyvyyttänsä?
Hän rypisti silmäkulmiaan, mietti hiukan ja kysyi kummastuneena:
— Minä en näe mitä tekemistä tässä on Jumalalla?
— Miten niin, — näettekös, Hän on meidän paimenemme ja isämme ja
Hänen valtavassa kädessään on ihmisen kohtalo!
Vaan hän sanoi:
— Enhän minä tee mitään pahaa ihmisille, mihinkäs minä olen syypää? Keneenkä se kuuluu etten minä pidä itseäni puhtaana? Ainoastaan minuun itseeni!
Minä tunsin että hänessä silloin oli jotain hyvää, sydämellistä, vaan minä en jaksanut käsittää.