— Syntieni edestä vastaan minä itse! — sanoi hän, kumartuen luokseni ja hymyillen. — Eikä minun syntini näytä suurilta… Kenties se ei ole hyvä mitä minä puhun, vaan se on totta! Minä käyn hyvin mielelläni kirkossa; meillä on uusi kirkko, sellainen valoisa, hyvin rakas! Laulajat laulavat vallan erinomaisesti. Joskus liikuttavat niin sydäntä että rupean itkemään. Kirkossa lepää sieluni eikä tiedä mitään maailman menosta…
Hän vaikeni ja lisäsi sitten:
— Tietysti on muutakin huvia — miehet katselevat! Hän kummastutti minua niin, että suorastaan hiki tuli otsalleni, enkä minä käsittänyt miten hänellä tämä kaikki niin eheästi ja yhtenäisesti sopi yhteen.
— Pidittekö kovasti vaimostanne? — kysyi hän.
— Kovasti, — sanoin minä.
Ja yhä enemmän miellytti minua hänen hyvä yksinkertaisuutensa.
Ja minä aloin hänelle kertoa kaikkia sielunasioitani. Kerroin hänelle vihastani Jumalaa vastaan, koska hän salli minun tehdä syntiä ja rankaisi minua sitten kohtuuttomasti Olgan kuolemalla. Hän vuoroin vaaleni vuoroin tuli alakuloiseksi, sitten yhtäkkiä hänen poskensa tulivat tulipunasiksi ja hänen silmissänsä syttyi tuli, joka minuakin kiihotti.
Ensi kerran elämässäni minä luulin käsittäväni koko ihmiselämän ympyrän, ja se seisoi edessäni rikkinäisenä, särettynä, hävyttömänä, likaisena, vihan ja heikkouden, huutojen, huokauksien ja valituksien keskeltä.
— Missä täällä on jumalallisuuden alku? — sanoin minä. — Ihmiset istuvat ihan kirjaimellisesti toinen toisensa päällä, imevät toinen toisensa verta, kaikkialla käy eläimellinen tappelu leipäkannikan edestä — mikä tässä on jumalallista? Missä on hyvyys, rakkaus, voima ja kauneus? Olkoonpa että olin nuori, vaan minä en ole sokeana tullut maailmaan — missä on Kristus, Jumalan lapsi? Kuka on saastuttanut ne kukat, jotka hän on kylvänyt puhtaalla sydämellänsä, joilla hän on koristanut rakkautensa viisauden?
Minä kerroin hänelle rovastista, miten se pelotti minua mustalla jumalallansa, miten hän tahtoi huutaa polisia jumalansa avuksi. Tatjana nauroi ja minustakin rovasti tuli naurettavaksi, hän näytti vihreältä sirkalta; nariseepa sirkka ja hyppii, ikäänkuin jotain hommailisi, vaan katsoppas, eipä se itsekään niin varmasti usko asiansa totuutta! Vaan naurettuaan tuli hyvä tyttö surulliseksi.