Kuitenkin minä luulen, että hän oli totinen ihminen.
Me tulimme leipomoon ja hän sytytti tulen. Siellä seisoi kaksi isoa säkeillä peitettyä kaukaloa ja pitkä hinkalo, siellä oli jauhomatto ruisjauhoja täynnä ja nisujauhoja säkissä, kaikki oli likaista, hämähäkin verkkojen ja harmaan tomun peittämää. Miha repi yhden kaukalon päältä säkit pois, heitti ne lattialle ja komensi!
— Opi! Kas tässä on nuija! Näetkös huokosia? Siis se on valmista, on noussut!
Hän otti jauhosäkin, nosti sen kaukalon reunalle ikäänkuin kolmevuotisen lapsen, leikkasi sen veitsellä irti ja huusi kuin tulipalossa.
— Kaada vettä neljä ämpäriä! Vastaa taikinaa!
Ja hän oli jo ihan valkonen, ikäänkuin puu härmässä. Minä heitin pois takkini ja käärin hihani ylös.
Hän sanoi:
— Mihin sinä nyt, se ei kelpaa, riisu housut… Jaloilla! —
Näettekös, minä en ole kauvaan aikaan ollut saunassa…
— Kuka sinulta sitä kysyi?
— Mitenkäs sitten likaisilla jaloilla? Mutta nyt hän huusi: