— No, mitä sinä pidät Varjenkasta? — kysyi sisar, kun hän oli tullut terassille.
— Hauska tyttö, — vastasi hän kulmakarvojaan kohauttaen.
— Niinkö? Vai niin… Minä luulin, että hänen kehittymättömyytensä olisi hämmästyttänyt sinua.
— Se on totta, se puoli hänessä minua hiukan hämmästyttääkin, — myönsi Ippolit Sergejevitsh. — Mutta suoraan sanoen hän on monessa suhteessa yläpuolella kehittyneitä naisia tai naisia, jotka luulevat olevansa kehittyneitä.
— Hän on hyvin kaunis… Ja edullinen morsian… viisisataa desjatinaa mitä parhainta maata ja noin sata desjatinaa tukkimetsää. Ja tädiltään hän tulee perimään myöskin sievoisen maatilan. Molemmat maatilat ovat kiinnittämättömiä…
Hän huomasi, että sisarensa tahallaan ei häntä ymmärtänyt, mutta hän ei viitsinyt tehdä itselleen selväksi, miksi hän niin menetteli.
— Minä en ota häntä siltä kannalta, — virkkoi Ippolit Sergejevitsh.
— Ota vain… neuvon sinua vakavasti.
— Kiitoksia.
— Sinä olet huonolla tuulella, nähdäkseni?