Elämä aatteiden puolesta

by Malwida von Meysenbug

Palavimman myötätuntoni esineinä olivat, paitsi teatteria, vanhan ajan, varsinkin Kreikan, sankarit ja suuret luonteet. Luin suurella innostuksella helppotajuisen, moni-niteisen ja jotenkin hyvillä vaskipiirroksilla kaunistetun maailmanhistorian, joka oli äitini kirjastossa. Erinäiset henkilöt ja seikat ovat siitä asti ikuisesti syöpyneet muistiini. Vuodatin iloisen liikutuksen kyyneleitä lukiessani Leonidaan ja hänen kolmensadan sankarinsa kunniakkaasta kuolemasta, katsellessani kuvaa, missä Epaminondas vetää keihään haavastaan ja sanoo ystävilleen, jotka itkevät hänen lapsettomuuttaan: »Minähän jätän teille kaksi kuolematonta tytärtä, Leuktran ja Mantinean taistelut» — ja kuullessani Sokrateesta, kuinka hän kuolema silmäinsä edessä keskusteli oppilaittensa kanssa ylevistä asioista. Sydämeni hehkui yhä enemmän kaikelle, mikä oli ylevää ja minä voin totuudenmukaisesti sanoa, että sankari-ihailu oli lapsuuteni todellinen uskonto.

6. ENSIMÄINEN VALLANKUMOUS.

Isäni oli ruhtinaan mukana matkustanut kaukaiseen kylpypaikkaan, jossa jälkimäinen aikoi koettaa erästä parannustapaa. Äkkiä levisi tieto, että ruhtinas oli siellä vaarallisesti sairastunut. Kuiskattiin, että asia todellisuudessa oli vielä pahempi, puhuttiinpa hengenvaarastakin. Maassa vallitsi suuri levottomuus. Ranskasta oli juuri saapunut sanoma heinäkuun vallankumouksesta. Europpa vavahti kuin olisi se saanut sähköiskun. Tyytymättömyys, joka pitkät ajat oli kytenyt kansoissa, puhkesi nyt päivänvaloon. Kuulin ensi kerran sanan vallankumous.

Mieleni oli kaikesta tästä suuresti kiihtynyt ja aavistukseni sanoi, että tulossa oli arvaamattoman tärkeitä tapauksia. Mutta kuten lapsilla tavallisesti, olivat tunteeni puhtaasti persoonallisia: pelkäsin rakastetun isäni joutuvan vaaroihin. Tyytymättömät maassa kohottivat äänensä väittäen, että ruhtinas oli lähtenyt matkalle vain rakastajattarensa takia, jonka lääkärit olivat määränneet kylpylaitokseen. Moitteet kohdistuivat senvuoksi kaikkiin, jotka kuuluivat ruhtinaan seurueeseen ja isäni oli päähenkilö. Totuutta salattiin muka sentähden, ettei laillinen kruununperillinen palaisi maanpaostaan. Vihdoin nureksittiin sitä, että maa näin kriitillisenä aikana oli ilman hallitusta. Vapaamielinen puolue kirjoitti kruununperillisen ja hänen äitinsä nimen lippuunsa vaatien myrskyisästi, että heidät kutsuttaisiin takaisin.

Perheeni näki surulla raskaat pilvet, joita yhä enemmän kertyi isäni pään ympärille. Minä vapisin hänen puolestaan voimatta kuitenkaan käsittää tapausten koko kantavuutta, ja muistan selvästi silmänräpäyksen, jolloin äkillisen mielijohteen valtaamana käännyin Jumalan, korkeimman auttajan puoleen. Yksinäni, katse kohotettuna taivaaseen, kuin olisi se avaruuksien läpi tahtonut tunkeutua kaikkivaltiaan istuimelle saakka, lähetin hänelle hehkuvan rukouksen. Lupasin voittaa ainoan huonon taipumukseni, josta olin tietoinen, jos hän säästäisi ruhtinaan elämän; kuvittelin, että siitä riippui isäni onnellinen kotiinpaluu ja turvallisuus.

Tälle lapselliselle sopimukselle saattaa moni nauraa, mutta siinä oli uskoa, joka siirtää vuoria, joka antaa siivet rukoukselle ja tekee sen kuulluksi. Jumala katsoikin sopimukseni otolliseksi. Parempia sanomia alkoi tulla, ruhtinaan henki ei enää ollut vaarassa. Mutta ennenkuin hän ehti toipua niin paljon, että saattoi matkustaa, puhkesi levottomuuksia usealla taholla Saksassa ja myöskin meidän maassamme. Ruhtinaan toivottiin palaavan, mutta ilman rakastajatartaan. Tämä otettiin niin uhkaavasti vastaan rajalla, että näki parhaaksi palata takaisin. Ruhtinas saapui yksinään isäni seurassa. Tunsin syvää liikutusta, kun näin hänen ensi kerran kulkevan jalkaisin linnasta ministeristöön. Hän oli kalpea ja vanhentunut, käynti oli epävarmaa, hiukset harmaantuneet.

Muutamia päiviä myöhemmin palasivat hänen laillinen puolisonsa, perintöprinssi sekä tämän sisar kotimaahan. Nuo ihmiset, joita läheisin luonnollinen side yhdisti, tapasivat toisensa vuosien eron jälkeen, alamaisten käskystä. Sovintoa, josta asianomaisten sydämet eivät tietäneet mitään, juhlittiin julkisesti. Ruhtinas perheineen saapui parvekkeelle ja näyttäytyi kansanjoukoille, jotka täyttivät linnan edustalla olevan suuren torin. Joukkojen ilohuudot yltyivät hurjaksi riemuksi, kun ruhtinas näyttäytyi toisen kerran parvekkeella kansan lähettiläiden ympäröimänä, joiden mukana olivat kiihkeimmät vapaamieliset, ja lupasi kansalle, mitä se lähettiläidensä kautta oli pyytänyt — perustuslain.

Isäni ryhtyi suurella innolla sen laatimiseen. Hän suunnitteli sen niin laajalle ja vapaalle pohjalle kuin mahdollista. Mutta häntä loukkasi syvästi, kun yhä edelleenkin sai kuulla solvauksia huolimatta puhtaista tarkoitusperistään ja väsymättömästä innostaan. Häntä syytettiin siitä, että muka oli toiminut yksissä neuvoin rakastajattaren kanssa ja vehkeillyt ruhtinatarta ja perintöprinssiä vastaan suosionosoituksia jaettaessa henkilöille, jotka eivät niitä ansainneet, lyhyesti, että hän oli ollut despotismin aseena, vaikka hän päinvastoin maan eduksi oli pontevasti vastustanut ruhtinaan mielivaltaisuutta ja turvautunut rakastajattaren apuun vain silloin, kun oikeita, hyviä asioita oli ajettava onnelliseen loppuun.

Kuinka usein näinkään äitini kuoleman tuskassa odottavan, miten kohtaukset päättyisivät linnassa, jossa isäparkani yksinään sai taistella tuhansien valtiaan kesyttömiä intohimoja vastaan. Aloin vihata niitä, jotka häntä epäilivät, nähdessäni, kuinka suru uurti vakoja hänen kunnianarvoisiin kasvoihinsa, ja kuinka niitä kaunistanut, hyväntahtoinen hymy, katosi jäljettömiin. Olin intohimoisesti hänen puolellaan vallankumouksellisia vastaan, vaikka en huolestuneessa perhepiirissä uskaltanut purkaa ilmoille sydämeni tunteita. Jos joskus en voinut hillitä vihaani, pakenin palvelusväen puolelle ja pidin siellä hehkuvia puheita isäni hyveistä ja hänen vihollistensa ilkeämielisyydestä.

Tuli syksy; kansan levottomuus ei tyyntynyt ja mellakoita puhkesi yhtenään. Ruhtinas oli siirtynyt kesä-asuntoonsa, jonne oli tunnin matka pääkaupungista. Hän sanoi huonon terveytensä vuoksi tarvitsevansa rauhaa, mutta itse asiassa hän kai tahtoi olla kauempana kapinan pääpesästä. Vanhin hänen aviottomista tyttäristään, älykäs, yleväluonteinen nuori tyttö, oli hänen luonaan. Ruhtinatar ja perintöprinssi olivat kaupungissa. Isäni oli ruhtinaan luona kesä-asunnossa, mutta kävi joka päivä kaupungissa tehdäkseen ministerinvirastossa työtä perustuslakisuunnitelman hyväksi.