Vastasin, ettei se ensinkään minua ilahuttanut ja olin pikemmin surullinen tuosta naamiaistempusta, johon painostava tilanne oli pakoittanut kuninkaan. Se ei voinut olla oikea ilmaisumuoto yksinvaltiaan ajatuksille, hallitsijan, jonka romanttisena unelmana oli, kuten yleisesti tunnettiin, ollut feodaalisten olojen palauttaminen maahan. En halunnut kansalle armolahjoja ja kuninkaallisia myönnytyksiä, vaan itsehallintoa, jonka edessä ruhtinasten täytyi taipua tai hävitä.
Uutinen saksalaisen esiparlamentin kokoontumisesta Frankfurtissa täytti minut sanomattomalla ilolla. Mielet kaupungissa olivat äärimmäisen kiihtyneitä. Olin koko talven käynyt protestanttisen kirkon asemasta vapaan seurakunnan kokouksissa; puhuja ei nyt, kuten tavallista, noussut saarnatuoliin pitääkseen säännönmukaisen raamatunselityksen, vaan puhui alttarilta tulisia innostuksen sanoja kehoittaen seurakuntaa riemukkaaseen taisteluun ihmiskunnan pyhimpien oikeuksien puolesta. Ulkoa kuului aseiden helinää, kansalaiset riensivät läheiseen asehuoneeseen asestautumaan. Olisin ollut valmis ilolla uhraamaan henkeni. Olisin toivonut vihollisen seisovan pienen kirkon ulkopuolella ja meidän kaikkien Lutherin virttä laulaen lähtevän ulos taistelemaan tai kuolemaan vapauden puolesta. —
Kansa tuli esiin luolistaan uteliaana ja lapsellisesti ihmetellen kuten ainakin ihmiset, joita kauan on pidetty pimeässä ja jotka taas pääsevät päivänvaloon. Yhdyin kaduilla liikehtiviin ihmisjoukkoihin. Jaoin heidän ilonsa, kun Eschenheimer kadun varrella sijaitsevan palatsin katolle vedettiin kolmivärinen lippu, palatsin, jossa Saksan liittokokous niin kauan oli toiminut Saksanmaan turmioksi, ei sen onneksi. Usein yhdyin taulukauppojen ikkunoiden ulkopuolelle kokoontuviin työläisjoukkoihin, jotka katselivat niihin asetettuja kuvia Pariisin väliaikaisen hallituksen miehistä, Saksanmaan ensimäisistä vapaamielisistä, suuren ranskalaisen vallankumouksen johtajista y.m. Koetin selittää heille kaikenlaista, osoittaa heille miehet, joihin he voivat luottaa, selvittää heille tulevien päivien merkitystä. Uusi elämä puhkesi kaikkialla. Teatterissakin alettiin jälleen näytellä Schillerin draamoja, jotka kauan olivat olleet kiellettyjä Saksan näyttämöillä. Olin läsnä, kun Don Carlos ensimäisen kerran esitettiin. Näytti siltä kuin nyt vasta alettaisiin ymmärtää jalointa saksalaista runoilijaa, kuin hänen suuri sielunsa nyt ensi kerran puhuisi heräävälle isänmaalle. Siinä näytöksessä, jossa Posa rukoilee vapautta sorretuille alankomaalaisille ja ylevän sielunsa tenhovoimalla liikuttaa hirmuvaltiaankin sydämen, puhkesi yleisö suunnattomiin riemunosoituksiin. Samaan aikaan kajahti kadulta ilohuutoja. Kaikki kysyivät tämän syytä. Joku vastasi äänekkäästi permannolta, että kaupunkiin oli juuri saapunut muutamia esiparlamentin miehiä, jotka vuosikausia olivat saaneet kärsiä vapaiden mielipiteittensä takia. Kansa oli riisunut hevoset heidän ajopeliensä edestä ja heitä vedettiin riemusaatossa pitkin kaupungin katuja. Ilon hurmaus oli vallannut kaikkien mielet.
Itse luonto vietti tätä uudestisyntymisen juhlaa. Kevät oli harvinaisen varhainen ja ihana. Maaliskuun lopussa oli jo kaikki vihantaa ja kukassa, niin että oli ollut mahdollista muuttaa koko kaupunki puutarhaksi. Talot olivat koristetut kukkasilla ja kolmivärisillä lipuilla. Kadut olivat kuin vihreitä lehtikujia. Liputetut ja kukitetut junat ja höyrylaivat toivat joka päivä mukanaan iloisia pyhiinvaeltajia, jotka riensivät vapauden riemujuhlaan. Vanha pääkaupunki ei kai koskaan, ei edes keisarivaalin kunniakkaina päivinä ollut nähnyt niin paljon ihmisiä koolla.
Maaliskuun viimeinen päivä saapui. Riemukas aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kukitettuun kaupunkiin ja juhlapukuisiin ihmisjoukkoihin. Muuan nuori naistuttavani, ainoa ihminen koko seurapiirissäni, jolla oli samat mielipiteet kuin minullakin, tuli aikaisin aamulla minua noutamaan ottaaksemme mikäli mahdollista osaa päivän juhlallisuuksiin. Lähdimme Römerplatzille tuota kunnianarvoista rakennusta kohden, jossa kerran valittiin pyhän roomalaisen valtakunnan keisarit. Toria ympäröivät joka puolelta Frankfurtin kansalliskaartin ja voimistelijain rivit, sillä myöskin Isä Jahnin voimisteluseurat, jotka niin kauan olivat olleet kiellettyjä valtiolle vaarallisina, olivat jälleen elpyneet. Oli hauskaa nähdä tuota tervettä iloista nuorisoa somissa puvuissaan, palttinamekkoineen, leveälierisine sulkahattuineen, aseet kädessä ja kasvot säteillen innostusta. Se oli lupaus tulevaisuudesta, jolloin ei enää tarvittaisi seisovia armeijoja, vaan jokainen vapaa mies olisi harjaantunut aseiden käyttöön ja valmis tarvittaessa puolustamaan isänmaataan ja kotiliettä.
Pujottauduimme onnellisesti rivien läpi ja menimme umpimähkään erääseen lähinnä Römerplatzia sijaitsevaan taloon. Pyysimme sen asukkaita suomaan meille pienen tilan ikkunan ääressä. Yksinkertaiset porvarisihmiset pitivät pyyntöämme aivan luonnollisena ja veivät meidät makuuhuoneeseen, jossa pieni lapsi nukkui kätkyessään huolettomana ulkomaailman tapauksista.
Tori oli sulloutunut täyteen ihmisiä, joiden päät muodostivat aivankuin sitä peittävän mosaiikkipinnan. Töin tuskin voitiin pitää yhtä katua tyhjänä, että kansan edusmiehet pääsivät Römer-taloon. Esiparlamentin osanottajien piti ensin kokoontua vanhassa keisarisalissa, valita presidenttinsä ja lähteä sieltä Paavalin kirkkoon, joka oli kiireesti laitettu kuntoon istuntoja varten. Vihdoin läheni edusmiesten saattue; kaksittain, päät paljastettuina kulkivat he Römer-taloa kohden kapeata, auki jätettyä kujaa, tervehtien joka taholle riemuitsevia kansanjoukkoja. Riemukkaat suosionosoitukset kohdistuivat ennen kaikkea Badenin miehiin, jotka jo kauan olivat tunnetusti olleet vapaamman tulevaisuuden esitaistelijoita. Sillä aikaa kun Römer-talossa neuvoteltiin, vallitsi tuhatpäisessä väkijoukossa torilla vilkas elämä. Toivo, odotus ja ihmetys äkkiä saavutetusta voitosta puhkesi välittömästi ilmoille. Tosin tunsi kai moni pelonkin väristyksiä sydämessään, mutta päivän täyteläinen riemu sai ne asettumaan, ja pahuus vaani piilopaikassaan kehräten salaista, vaarallista hämähäkinverkkoaan, johon huolettoman iloiset ja asiastaan liian varmat taas aikanaan vangittaisiin.
Vihdoin ilmoittivat kanuunanlaukaukset ja kellojen soitto, että ensimäinen saksalainen parlamentti oli kokoontunut. Äkkiä tuli aivan hiljaista, ja Römer-talon suuresta ikkunasta, josta keisarivaalin tulos muinoin oli julistettu kansalle, huusi nyt muuan edusmies esiparlamentin presidentin nimen. Se nimi oli kaikille vapauden ystäville tuttu ja rakas.
Kenen silmät olisivatkaan pysyneet kuivina tällä hetkellä! Kenen sydäntä ei olisi sykähyttänyt onnellinen luottamus! Kukapa ei olisi toivonut, että Saksan kansa, vakavien ajattelijoiden kansa, niin valistunut, niin miettivän rauhallinen, olisi täysi-ikäinen ja kykenisi itse vastaamaan tulevaisuudestaan? Kuka olisi epäillyt, etteivät kansan rakkauden ja luottamuksen valitsemat miehet olisi kykeneviä vihdoinkin toteuttamaan elämänsä unelmia?
Minä en epäillyt, näin vain »ikuisen onnen aavistamatta, loistavana laskeutuvan alas kultasäteissä». Persoonalliset taisteluni tuntuivat vähäarvoisilta isänmaan onnen rinnalla. En ollut koskaan niin palavasti rakastanut Saksanmaata. Vielä muutamia viikkoja sitten olin toivonut heräävään Italiaan. Nyt en mistään hinnasta olisi halunnut pois Saksasta. Tunsin mahtavien rakkaussiteiden yhdistävän minua siihen, ja olin vakuutettu, ettei kehitys missään muodostuisi niin täydelliseksi ja ihanaksi.