IV. IDEALISTIN VIIMEISET HETKET.

Muistosanat, kirjoitti Gabriel Monod.

Malwida von Meysenbug kuoli Roomassa 26 p. huhtikuuta 1903, kahdeksankymmenen seitsemän vuoden kuuden kuukauden ikäisenä.

Eräs hänen ystävättärensä sanoi hänelle kerran: »Minä tahtoisin olla läsnä sinun kuolinhetkelläsi. Sinä olet elänyt inhimillisimmän elämän mitä ajatella voi, ja kuolemasi on oleva elämäsi kaltainen!» Tämä ystävätär sanoi totuuden. Nyt kun voimme silmätä tuota pitkää elämää kokonaisuutena, kiinnittää huomiotamme yksi ennen muita, sen ihmeteltävä yhtenäisyys. Hän pysyi viimeiseen hengenvetoon asti uskollisena niille ajatuksille ja periaatteille, jotka johtivat hänen nuoruuttaan. Niinikään voi nyt, kun tuntee hänen elämänsä kaikki jaksot, helpommin arvostella, mitä hän oli vanhempiensa kodissa, kuinka hän eli pakolaisten joukossa Lontoossa, kuinka hän vaikutti Italiassa ensin ottotyttärensä kasvattajana, sitten vietti riippumattomana ja yksinään nuo kolmekymmentä vuotta, joiden aikana hän kirjoitti tärkeimmät teoksensa.

Erinäiset henkilöt, jotka ovat lukeneet vain teoksen Elämä aatteiden puolesta ja senkin pintapuolisesti, ovat muodostaneet itselleen väärän kuvan Malwida von Meysenbugin todellisesta luonteesta. Tämä naisten oikeuksien julistaja on näyttäytynyt heille kapinoitsijana, vallankumouksenisena henkenä, joka ennen kaikkea pyrki hävittämään olevaisen valtiojärjestyksen ja vanhat perhetraditsionit. Ja kuitenkin oli vainajan persoonallisuudelle ominaista juuri syvä tasapuolisuus ja vapaa, puolueeton käsitys asioista, mitkä ominaisuudet saivat hänet huolimatta kiihkeästä halustaan johtaa ihmiset edistyksen tielle ihailemaan kaikkea suurta ja jaloa ylimysvaltaisen menneisyyden perintätavoissa. Niistä oli lähtöisin se sydämellinen uskollisuus, joka liitti hänet omaisiinsa moitteettomana tyttärenä ja sisarena keskellä tuskallista erimielisyyttä, niistä saa selityksensä se tunnollisuus, jolla hän, vaikkakin saarnasi naisten oikeutusta itsenäiseen ajatteluun ja velvoitusta taistelemaan itselleen yksilöllisyyden, aina kuitenkin varoi katsomasta naisen oikeuksia intohimon tai oikun oikeudeksi.

Siitä selittyy, että tämä rikaslahjainen nainen, joka osasi yhtä hartaasti innostua valtiollisesta ja yhteiskunnallisesta edistyksestä ja jolla oli yhtä vilkas mielenkiinto runoutta ja taidetta, luontoa ja filosofiaa kohtaan, saavutti eloisaa myötätuntoa ja lämmintä ystävyyttä niin menneisyyden periaatteiden edustajien kuin rohkeimpien vallankumouksen kannattajien keskuudessa. Siitä selittyy myöskin ettei koskaan sattunut todellista välien rikkoutumista hänen ja omaisten kesken, joiden elämänihanteet hän oli hyljännyt. Toivomme myöhemmin voivamme julkaista kirjeenvaihdon hänen ja hänen äitinsä välillä. Siitä käy ilmi kuinka vainaja isänsä kuolemaan, vieläpä kolmanteenkymmenenteen neljänteen ikävuoteensa saakka ei tahtonut jättää perhepiiriä voittaakseen itselleen kauan uneksimansa itsenäisen aseman ja kuinka hän edelleen, saatuaan vihdoin äidiltään luvan antautua vapaastivalitsemalleen elämänuralle, pysyi mitä hellimpänä, kunnioittavimpana, voisimme melkein sanoa alamaisimpana tyttärenä äidilleen. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta — kun hän Berliinistä karkoitettuna päätti muuttaa Lontooseen — kertoi hän äidilleen kaikki suunnitelmansa ja useammin kuin kerran luopui niistä tämän toivomuksesta.

Niin selittyy myöskin hänen intohimoinen ihailunsa Goethea kohtaan, joka ylinnä edustaa sitä ajatuksen ja taiteen vapautta, joka alistuu totuuden ja kauneuden ikuisiin lakeihin. Malwida von Meysenbug rakasti aivan erikoisesti Goethen sonettia Natur und Kunst (Luonto ja taide) ja toisti halukkaasti hänen sanojaan:

»Vergebens werden ungebundene Geister
Nach der Vollendung reiner Höhe streiben.»