[Turhaan pyrkivät kurittomat henget
täydellisyyden puhtaaseen korkeuteen.]
Ja niinkuin Goethe lausuu'.
»Das Gesetz nur kann und Freiheit geben»
[Laki vain voi antaa meille vapautta.]
niin sanoi myöskin Malwida von Meysenbug'.
Koko hänen elämänsä voi ikäänkuin olla valaistuksena tälle lauseelle. Hänen vapautensa oli vaatinut häntä vapaaehtoisesti alistumaan sellaisen elämänmuodon ankariin sääntöihin, jonka puitteissa hän osasi yhdistää virheettömän naisellisen arvokkuuden ja hienotunteisuuden ajatuksen ja toiminnan rohkeuteen ja johon hän nuoruudesta saakka oli pelastanut kaiken sen ylimyksellisen tapojen hienostuksen, joka ansaitsi tulla pelastetuksi.
Hänen filosoofisten ja uskonnollisten ajatustensa kehitys ei ole vähemmän kiehtova. Hän oli hyljännyt luterilaisen kirkon opinkappaleet, sen kirkon, jonka helmassa hän oli kasvanut, ja eräät sanamuodot hänen muistelmissaan voisivat johtaa olettamukseen, että hän oli valinnut uskontunnustuksekseen äärimmäisen hegeliläisen vasemmiston puhtaasti kielteisen ja miltei materialistisen oppisuunnan, mutta niin ei ollut. Hänessä asui aivan liian mystillinen ja ihannetta tarvitseva henki, jotta hän olisi tyytynyt pelkkään kielteisyyteen eikä suunnannut katsettaan yli aistillisen maailman korkeampaa taivaanrantaa kohti. Kun hän vaati kosmoksen aineelle ja näkyvälle maailmankaikkeudelle arvoa, jonka perinnäinen uskonoppi kieltää siltä, tapahtui se vain siksi että ne esiintyivät hänen silmissään verhona ja ulkonaisena ilmenemismuotona hengelle, joka yksin on todella elävä ja ikuinen. Tämä usko hengen yhteyteen ja ikuisuuteen, tämä ihanteellinen monismi muodostui hänelle vähitellen tietoiseksi ja kehitetyksi opiksi, mitä perusteellisemmin hän tutki Schopenhaueria, intialaista viisaustiedettä ja nykyaikaisen tieteen teorioja, joka pyrkii yhä enemmän palauttamaan kaikkia ilmiöitä voimaan ja liikuntoon. Tämä vakaumus sai viimeisen, täydellisen ja suuremmaisen ilmauksensa Jälkisanassa teokseen Das Lebensabend einer Idealistin (Idelistin elämänilta). Katsellessaan verratonta taulua, jonka tähtitaivas ja meri levittivät hänen ikkunainsa eteen Nettunossa, seuratessaan hurjia syysmyrskyjä, jotka näyttivät muuttavan maailmankaikkeuden takaisin alkuperäiseksi kaaokseksi, hän oli kuulevinaan »Alkusyyn äänen, Alkusyyn, jonka suuruuden edessä sielumme heittäytyy maahan syvimmän hartauden vallassa ja autuaana riemuiten saadessaan sanoa itselleen: se vaikuttaa minussakin.» Tämä ikuisesti ainoa, luova alkusyy voi olla vain henki, ja meidän sielumme on »erittynyt säde ikuista henkeä.» Ja harrasmielisen innostuksen vallassa hän ylistää Jumalallista, Ikuista, »joka ei sinussa koskaan pääse täydelliseksi», tuona hetkenä, jolloin hän huutaa maailmalle kiitollisen jäähyväissanan, tuolle maailmalle, joka on ollut hänelle »tutkivan hengen maailma».
Nämä eivät olleet sellaisia sanoja, joita voi kirjoittaa ilon ja terveyden päivinä unohtaakseen ne myöhemmin kärsimyksen ja tuskan hetkinä, kuoleman edessä; ne ilmaisivat syvintä vakaumusta, ja kokemus oli osoittava, että Malwida von Meysenbug tästä vakaumuksesta ammensi harvinaiset sielunvoimansa, jotka elämässä pitivät häntä pystyssä ja antoivat hänelle sittemmin kyvyn uhmata sairauden ja pitkällisen riutumuksen tuskia ei ainoastaan alistuvana, vaan eräänlaisella iloisella sankaruudella.
Aina syksyyn 1901 saakka oli hänen terveytensä, joskin ruumiinvoimat vähenivät, pysynyt ihmeen tyydyttävänä hänen korkeaan ikäänsä nähden, ja hänen työkykynsä oli ennallaan. Siihen aikaan julkaisi hän viimeisen teoksensa Individualitäten (Yksilöllisyydet) Heinäkuusta lokakuuhun, jonka ajan hän vietti Sorrentossa ja Amalfissa, nautti hän vielä suuresti Napolin lahden kauneudesta. Mutta juuri siihen aikaan ilmaantuivat ensimäiset sen taudin oireet, joka oli vievä hänet pois, syöväntapainen paise sisälmyksissä. Onneksi hän ei koskaan saanut tarkempaa tietoa kipunsa luonteesta. Palatessaan Roomaan tunsi hän olevansa liian uupunut voidakseen aloittaa uusia töitä, ja hän tyytyi kokoamaan ottotytärtään varten merkillisimmät runonsa ja muodostelemaan uudestaan pitempää novellia Die Improvisatrice, jota hän piti suuressa arvossa. Hän tunsi siksi heikentyneensä että pelkäsi elonpäiviensä olevan luetut, ja hän lausui toivomuksen, että joku jäsen perhettä, jonka hän oli ottanut lapsenasemaan, aina olisi hänen luonaan. Muuten oli hänellä Roomassakin antautuvia ystäviä, joiden läheisyys oli hänelle lohdutus ja jokapäiväinen ilo ja piti vireillä hänen mielenkiintoaan elämää kohtaan. Niinpä eräs tuli usein keskustelemaan hänen kanssaan opinnoistaan ja uskonnollisen tunteensa muuttumisesta, sairas otti vilkkaasti osaa hänen teoksensa valmistukseen ja keskusteli hänen kanssaan siitä vielä muutamia päiviä ennen kuolemaansa. Eräs toinen ystävätär antoi hänelle herkeämätöntä tukea kaikissa hänen taloutensa yksityiskohdissa ja vapautti hänet kaikista arkihuolista. Kolmas auttoi lääkäriä, joka kävi neiti von Meysenbugin luona, ja otti huolekseen koko hoidon, jota hänen terveydentilansa vaati. Eräs ystävätär vihdoin, joka osoitti suorastaan lapsellista kiintymystä häneen, omistautui hänelle mitä uhrautuvimmalla antaumuksella, niin että hänen viimeiset elinvuotensa eivät ainoastaan keventyneet ja kirkastuneet sen kautta, vaan varmaan itse elinaika piteni tämän jokapäiväisen, uskollisen hoidon tähden.
Niin kauan kuin mahdollista oli salasi hän kuitenkin mielellään tilansa vakavuuden ympäristöltään. Koskaan hän ei ollut eloisampi ja hilpeämpi puheissaan kuin keväällä 1902. Tahdon sitkeydellä, josta hän oli antanut niin monta todistusta elämänsä kuluessa, jatkoi hän toimintaansa totutulla tavalla kunnes tuli se päivä, jolloin voimat jättivät hänet. Vaikkakin hänen alkaen tammikuusta 1902 täytyi luopua rakkaista ajeluistaan, hoiti hän vielä kuten ennenkin ilman vierasta apua aina erittäin huolitellun pukeutumisensa ja puuhasi taloudessaan, seurasi tarkoin kaikkea, mikä koski politiikkaa, kirjallisuutta ja taidetta, oli laajassa kirjevaihdossa ei ainoastaan ystäviensä kanssa vaan myöskin tuntemattomien, jotka tahtoivat häneltä neuvoa tai lohdutusta. Joka päivä omisti hän hetkisen aikaa henkiselle työlle, toisen keskustelulle uskottujen ystävien kanssa.