— Niin mitä se pikku tyttö… minne sen panet?
— En pane minnekään. Hän palaa takaisin neulomoonsa, kuin ennenkin. Jos hän minua miellyttää ja jos hänelle sopii, niin tapaamme toisemme jälleen syyskuussa. Mutta voipa hyvinkin lyödä vetoa, ettei hän välitä siitä enemmän kuin minäkään ja että hän syyskuuhun mennessä jo on hankkinut seuraajan… seuraajia.
— Ihanko luulet?
— Vielä kerta, mistä olet kotoisin, hyvä toveri parka? Siveyden enkeleitäkö sitte olivat Mans'in tyttösi? Panenpa vaikka mitä, että ei meidän etelän tytöt vähääkään tavoittele hyveen hintaa. Minä tunnen, käsitäthän sen, hyvin vähän tätä pikku Thérèse'â… (Zon, se on Thérèse). Hänen isänsä on kirjanpitäjä, äiti käy huoneita siivoamassa; itse on hän seitsemäntoista ikäinen ja on ollut muotineulomossa neljäntoista vanhasta! Kun on semmoiset hiukset ja on niin nätti naamaltaan, niin luuletko sinä, ettei hän olisi koskaan ennen kuullut sitä, mitä minä hänelle viime viikolla haastelin ja että hän olisi minua odottanut vastatakseen: jaa? Ka, oletpa sinä yksinkertainen! Sinulla siis ei ole vähintäkään käsitystä siitä, mitä ompelu- tahi muotiliike Parisissa on? Jo ne keskustelut, jotka siellä pidetään, ovat pahemmat, kuin meidän lyseopuhelumme Limoges'ssa! Niin, niin, pahemmat; paljoa siveettömämmät. Ensiksikin sen tähden, että naiset ovat riettaampia kuin miehet, ja sitte sen tähden, että joukossa on aina kokeneita, jotka kertovat kokemuksiaan; lyseossa ollessamme taas, olimme me ylipäänsä suhteellisesti vain nulikoita, teoriaan ainoastaan perehtyneitä… Jopa minäkin… Lörpöttelin vain!… Ajattelehan sitte sitä kasvatusta, jonka kolmentoista vanha tyttö-letukka saa täällä… Zon kyllä voisi opettaa sinuakin, poikaseni, vaikka tuommoinen tuossa oletkin!
— Se on kamalata, mutisi Bourdois.
Vihastuen lisäsi hän sitte:
— Joka tapauksessa on kai rehellisiäkin noiden pikkasten joukossa. On kai niitä, jotka naimisiinkin joutuvat… joutuvat naimisiin rakastajansa kanssa, luonnollisesti… mutta ainakin joutuvat naimisiin ja tulevat kunnon naisiksi… Vaan sinä, sinä et nai tuota Thérèseâ. Ja sitte, olipa seurapiiri kuinka turmiollinen tahansa, niin he pysyvät aina järkevinâ johonkin hetkeen saakka, johonkin kohtaukseen asti, joka tarjoo enemmän kiusausta. Kuka sinulle sanoo, että sinä olet ensimäinen… tuolle nuorelle tytölle?
— Se otaksuminen ei olisi minulle ollenkaan vastenmielinen.
Bourdois oli hetken hämillään niin suuresta ruokottomuudesta. Hän sanoi
Gitrac'ille, joka hymyili:
— Tiedätkös, minun mielestäni sinä otat päällesi suuren edesvastuun.