— Mathurinsinkatu 24.
Panamahattuherra seurasi katseellaan vähän aikaa keveitä rattaita, jotka etenivät Montparnassenbulevardia kohti kaksiraiteisessa pölyssä. Niiden kadottua näkyvistä kääntyi hän ja palasi pöytänsä luo maksaaksensa, mitä oli nauttinut.
"Eipä hän ole kaunis", ajatteli Bourdois, joka katseli häntä hellittämättä. "Elostelijan näköinen, pienet mustat silmät, luomet rypyissä, kaljupäinen lisäksi…"
Samassa hänen ankara katseensa kohtasi viettelijän mustat silmät. Tämä epäröi ja piteli etu- ja keskisormen välissä viiden francs'in rahaa, jolla alkoi naputtaa marmoripöytään.
Bourdois'ta hämmästytti kaukainen muisto. Eikä hän ehtinyt vielä ajatellakaan, kun tulokas jo lähestyi häntä ja, tervehtimättä, hymyillen, pannen rahan takaisin lakkariinsa, sanoi hänelle puoleksi vakuuttavalla, puoleksi kysyvällä äänellä:
— Jules Bourdois?
— Niin… kyllä… herra…
— Etkös minua tunne?
— Anteeksi… Minusta näyttää…
— No!… Limoges'in lyseossa… kahviknorrin muistat?