— Se on pahempaa. Tuo… Madeleine oli teidän rakastajattarenne, jota vastoin Genesvrier ei ollut muuta kuin ystäväni.
— Rakastajatar merkitsee sangen vähän tai ei mitään miehen elämässä; pieninkin varomattomuus saattaa vaaraan nuoren tytön maineen. Genesvrier kävi luonanne, te olitte hänen luonaan, yksin…
— Maurice, te tiesitte, että olin vapaa ja ennakkoluuloton. Te rakastuitte minuun ja valitsitte minut tietäen hyvin tämän seikan. Jos olette tuohon määrään sovinnaisuuksien orja, olisi teidän pitänyt etsiä itsellenne morsian omasta maailmastanne, tuollainen nykyaikainen tyttölapsi, joka osaa taitavasti kuherrella panematta mainettaan vaaraan.
Hän ei vastannut. Babette tuli sisään.
— Neiti… Marie on täällä lapsensa kanssa. Voitteko ottaa hänet vastaan?
— Tietysti.
Marie Lamirault, kokonaan mustissa, pisti ovesta sisään hienot kasvonsa, joita ujo hymy kirkasti.
Hänellä oli sylissään pikku Pierre, joka oli ruskettunut, kuten äitinsäkin, reipas ja tukeva.
Suutelin lasta, jota en ollut useampaan viikkoon nähnyt. Marie ilmoitti minulle, että hän oli saanut valmiiksi ne kirjailut, jotka olin häneltä tilannut kapioitani varten. Avasin kirjoituspöytälaatikon ja otin sieltä muutamia kultarahoja, jotka annoin hänelle.
— Pyytäisin neitiä pitämään edelleenkin minua muistossaan, jatkoi hän kiitettyään minua. Jos neiti tahtoisi puhua jollekin rouvalle… Sillä tätä nykyä ei työtä ole erikoisemmin tarjolla.