— Hellé, rohkenen puhua teille näin suoraan, sentähden että olette minulle rakas. Siispä uskokaa minua, olette huonosti valmistunut avioelämään. Naisen elämä on lempeyttä, uhrautuvaisuutta, alistuvaisuutta. Voitteko taivuttaa ylpeytenne näiden hyveiden edessä? Osaatteko unohtaa oman personallisuutenne rakkaudessa?
— Mutta mitä varten? huudahdin minä. Mikä omituinen rakkauden ihanne naiselle! Minkätähden pitäisi hänen, paremmin kuin miehenkään, taipua ja uhrautua? Minkätähden kieltäisin oman personallisuuteni rakkaudessa? Mies, joka niin vähän kunnioittaisi oikeuden periaatteita, että hän voisi pakoittaa minut henkiseen itsemurhaan, olisi tyranni tai pölkkypää: missään tapauksessa en voisi sellaista rakastaa. En tahdo uhrautua itse enkä uhrata miestäni. Meidän täytyy koettaa yhdessä luoda sopusointuista elämää kunnioittamalla, auttamalla ja täydentämällä toisiamme. Minä vihaan sitä hirvittävää itsekkäisyyttä, joka piilee eräiden miesten imelän kohteliaisuuden alla, ja surkuttelen naisia, jotka sietävät sitä joko turhamaisuudesta tai raukkamaisuudesta.
— Ah, tekin olette tuollainen uuden ajan nainen! Te puhutte aivan kuin
Antoine puhuisi.
— Minä asetan itsetietoisen sankaruuden kaiken muun yläpuolelle, mutta uhraus on jalo vasta silloin, kun se palvelee jaloa päämäärää. Panisin alttiiksi terveyteni, kauneuteni, elämäni, pelastaakseni vaarasta miehen, jota rakastan, mutta jos uhrautuisin pelkästään yleisen mielipiteen vuoksi tai hemmoitellakseni mieheni ennakkoluuloja, tuntisin pettäväni pyhimmät unelmani ja edistäväni vääryyttä ja pintapuolisuutta… Ei, se ole minun velvollisuuteni.
— Te olette kapinoitsija, tyttö parkani. Elämä on taivuttava teidät ja murtava uhmanne.
— Maurice lienee puhunut teille jotakin? Hän on levoton, pettynyt…
Pyydän teitä, sanokaa minulle totuus!
— Maurice ajattelee juuri samoin kuin minäkin.
— No niin, otan asian puheeksi hänen kanssaan. Minun täytyy se tehdä.
XXVI.
Oli taas tuollaiset kuuluisat yhden värin päivälliset, jotka rouva de Nébriant oli saattanut muotiin. Aikaisemmin oli ollut siniset päivälliset runoilijoille, viheriäiset maalareille, malvanväriset säveltaiteilijoille. Ne päivälliset, joille minut oli kutsuttu ja joiden tuli käydä kihlajaisista, olivat ruusunpunaiset minun kunniakseni.