— Ei kerrassaan mitään, rakas rouva.
Hän näytti rauhoittuvan.
— Olen teidät asettanut herra Clairmontin ja veljenpoikani väliin. Mauricen te tunnette. Mitä tulee Genesvrier'hen, puhuttelee hän tuskin teitä, sillä ulkonäkönne tekee hänet araksi. Kuitenkin uskon, ettei teillä tule olemaan ikävä.
— Olen siitä aivan varma. Herra Clairmont miellyttää minua kovin.
— Hän osaa lumota, sanoi rouva Marboy hymyillen. Hänen äitinsä, joka kuoli viime vuonna, oli parhaimpia ystäviäni, ja te ette voi aavistaa, kuinka suuresti hän rakasti Mauricea. Hän toivoi saavansa hänet naimisiin, ja paroonitar de Nébriantin luona — heidän serkkunsa, suurmaailman nainen, jonka koko Parisi tuntee — oli todellakin kauniita naimiskauppoja kylliksi tarjolla. Mutta matkahulluus nousee Mauricen päähän. Hän lähtee pois… Milloin hän palaa? Sitä ei hän itsekään tiedä. Joku päähänpisto voi hänet kuljettaa Aasiaan, Indiaan, Japaniin. Ja Mauricen runous muistuttaa häntä itseään. Se on yhtä tulista, kevyttä, kärsimätöntä kuin hänkin. Karuluonteinen Genesvrier sanoo hiukan pilkallisesti, että se on hullu runotar, joka puhaltaa kultaiseen torveen.
Aavistin tuossa Genesvrier'issa tapaavani Muusain vihollisen. Minulle ei ollut lainkaan vastenmielistä kuvitella, että Mauricen runotar oli tuollainen taivaallinen hullu, sointuva ja suloääninen ja hajahapsinen. Lukiessani runoilijoita olivat he minusta tuntuneet ikuisilta lapsilta, pyhän hurmion juovuttamilta, joille kaikki oli sallittua. Maurice Clairmont lähti taistelemaan jumalaisen Hellaan puolesta; se riitti minulle asettuakseni hänen puolellensa. Ilmaisin kursailematta nämä ajatukseni.
— Olen hiukan samaa mieltä kanssanne, vastasi rouva Marboy. Mutta älkää olko liian ankara Antoinea kohtaan. Kenties on hän teistä hyvinkin mieltäkiinnittävä. Hän on suuriälyinen ja syvästi siveellinen mies, mutta onnettomuudekseen eksynyt ihmiskunnan utopiojen sokkeloihin. Hän on syntyisin rikkaasta perheestä ja hänen pitäisi kantaa markiisin arvonimeä. No niin, rakas lapseni, hän on tehnyt sen jalomielisen järjettömyyden, että hän on hylännyt sekä arvonimen että omaisuuden. Minkävuoksi? Hän ei ole koskaan suvainnut sitä minulle lähemmin selittää. Hän ei liikoja itsestään juttele, veljenpoikani Antoine. Hän kirjoittaa eräisiin filosofisiin, sosiologisiin y.m. aikakauskirjoihin. Minä olen liian porvarillinen käsittääkseni hänen kirjoituksiansa.
Kello kilahti kaksi kertaa ja sisään astui setäni Gérardien seuraamana. Keskustelu oli pelkkää kohteliaisuuksien vaihtamista aina siihen saakka, kunnes Maurice Clairmont ilmoitettiin saapuneeksi.
Rouva Marboy esitti hänet sedälleni, jonka jälkeen hän istuutui minun lähelleni. Hänen silmistään kuvastui ihailu, joka oli minulle mieleen, ja ymmärsin heti hänen ensimmäisistä sanoistaan, että hän oli onnellinen nähdessään minut jälleen.
Kello löi puoli kahdeksaa, kun hra Genesvrier astui sisään. Kuulin, että hän pyyteli anteeksi myöhästymistään, mutta olin niin kiintynyt keskusteluun Clairmontin kanssa, että tuskin huomasin uutta tulokasta. Pian tarjosi setäni käsivartensa rouva Gérardille ja me menimme ruokasaliin.