— Minun täytyy voittaa tämä mielihalu, sillä olen antanut sanani… Sitäpaitsi vaatii sitä näytelmäni, joka minun pitää siellä viimeistellä… Mutta minä olen nyt sellainen kuin olen…
— Teidän täytyy lähteä, sanoin, sillä tämä runollinen matka lisäsi jollain tavoin Clairmontin luonteen viehätystä.
Hän loi minuun ihmettelevän katseen, jota huono miestuntemukseni esti minua heti ymmärtämästä.
— Todellakin, te neuvotte minua lähtemään… siinäkin tapauksessa, että
Parisissa olisi joku uusi vetovoima … vastustamaton vetovoima?
— En käsitä, sanoin viattomasti, mitä vetovoimaa Parisi voisi teille tarjota, mutta jos minä olisin mies, en epäilisi hetkeäkään saadessani kolmen päivän matkan jälkeen nähdä Kykladit, Nereidien meren, ja saadessani kenties vielä kunnian ajaa turkkilaiset jumalien maasta.
— No hyvä, sanoi hän nauraen, näen että minun, kuten sanotte, täytyy ajaa pois turkkilaiset, sillä uhalla että muuten häpäisen itseni teidän silmissänne. Mutta niin kauas kuin matkannenkin, niin hurmaavia kuin saaret lienevätkin ja meri sininen ja turkkilaiset jäykkäniskaisia, minä palaan, minä palaan, neiti.
— Ja tuotte mukananne meille kauniin näytelmän?
— Koetan parastani… Ja te, neiti, mitä teette te sillä aikaa?
— Työskentelen setäni kanssa; kesät vietän Châtaigneraie'ssa…
— Kaksi vuotta on pitkä aika.