— Niinkö luulette? Vuodet kuluvat nopeasti. Minusta tuntuu, että olen syntynyt eilen, ja kuitenkin olen viettänyt elämäni ilman seikkailuja, ilman tapahtumia, setäni ja vanhan, kiltin palvelijattareni Babetten seurassa.
— Teillä ei ole ollut edes tovereita?
— Enkä ole niitä yhtään kaivannutkaan. Nuoret tytöt eivät minusta vähääkään välitä, koska minä olen niin toisenlainen kuin he ja koska meillä ei ole mitään yhteistä.
— Mutta kun palaan matkaltani, ovat kenties odottamattomat tapahtumat mullistaneet teidän elämänne. Tuntematon Psykhe herää teissä, kahdettakymmenettä vuotta kohti kulkiessanne… Yhdentekevää! Minä vien mukanani teistä suloisen muiston ja ajattelen teitä myrttien ja öljypuiden siimeksessä… Ja sitäpaitsi olette oikeassa… Kaksi vuotta kuluu nopeasti.
Hän kertasi hetken kuluttua:
— Minä palaan.
Kun puolenyön tienoissa hyvästelimme, pyysi setäni Clairmontia tulemaan keskiviikkona luoksemme Rue Palatinelle. Genesvrier'n jäähyväissanoista ymmärsin, että myöskin hän oli saanut saman kutsun.
IX.
Olin kätkenyt päällystakkini alle Maurice Clairmontin kaksi teosta, jotka olin lainannut rouva Marboylta, ja vaunujen vieriessä kohti Saint-Sulpiceä minusta tuntui kuin kuljettaisin mukanani runoilijan omaa sielua, joka näin oli lymynnyt piiloon, lähelle sydäntäni.
Setäni ääni herätti minut unelmistani.