Setä Sylvain huudahti:
— Te saatatte minut pahaan pulaan; valitettavasti en ole kylliksi rikas tyydyttääkseni kauniiden kirjojen keräämisintohimoani, mutta en suinkaan tahdo käyttää väärin teidän hyväntahtoisuuttanne, jota kenties tulisitte katumaan.
— Olkaa huoletta. Senjälkeen kuin minulla on ollut kunnia tutustua teihin, on minulle käynyt omituisen vastenmieliseksi luovuttaa näitä kirjoja kauppiaitten käsiin. Minulle olisi suuri ilo, jos tietäisin niiden olevan teidän luonanne, hyvässä säilössä. Minulla ei ole monesta syystä aikaa eikä tilaisuutta olla todellinen kirjojenkerääjä. Sanoisin, että tunnen niissä olevan sielun, jos olisin runoilija kuten Clairmont.
Katsoin kummastuneena häneen. Hän jatkoi hymyillen:
— Tuo runollinen kielenkäyttö ei kuitenkaan ole lainkaan vallassani eikä minun, tietäen, että käsitätte minut muutenkin, tarvinne ryhtyä pitempiin selittelyihin. Haluan kovin kernaasti luovuttaa teille nämä nidokset, jos ne teitä miellyttävät. Myöskin, kuten sanottu, saatte itse määrätä hinnan.
Hän aukaisi pienen kaapin ja otti sieltä tusinan verran haalistunutkantisia kirjoja. Setäni otti silmälasinsa niitä tutkiakseen. Niiden joukossa oli raamattu vuodelta 1650, puupiirroksilla kuvitettu, yksi Erasmus, yksi Rabelais sekä muutamia filosofisia teoksia XVIII:lta vuosisadalta.
Setä Sylvain tarkasteli uteliaana kirjojen otsikoita, painovuosia, kansien asua, metallihakasien kauneutta.
— Hyvä herra, teillä ei kenties ole mitään aavistusta näiden kirjojen arvosta. Minä valikoin ne, jotka miellyttävät minua ja lähetän luoksenne päteviä henkilöitä, jotka ovat hyvin iloisia saadessaan ostaa loput. He panevat niille yhtä suuren arvon kuin minäkin ja maksavat paremmin kuin mihin minä kykenen.
Hra Genesvrier teki vastustelevan eleen:
— Ei, sanoi hän, tuollaiset kaupanteot ikävystyttävät minua tavattomasti… Minulla on vähän aikaa, työt kiirehtävät enkä sitäpaitsi kykene suostuttelemaan taiteenharrastajia.