XIII.

Lokakuu toi meidät takaisin Parisiin ja edellisen vuoden elämä alkoi uudelleen. Minä ilmestyin jälleen Gérardien illatsuihin, uudistin sydämellisen suhteeni rouva Marboy'han, valmistin joka keskiviikko teen ja whistin setäni vanhoille ystäville. Karl Walter oli matkustanut pois; mutta Antoine Genesvrier oli ottanut hänen paikkansa ja kävi luonamme säännöllisesti.

Setä Sylvainin oli onnistunut erinomaisilla ehdoilla myydä ne muutamat nidokset, joista Genesvrier halusi luopua. Genesvrier oli osoittanut kiitollisuuttaan tästä palveluksesta; mutta vaikka seurustelimmekin tuttavallisesti oli hän äärimmäisen pidättyväinen eikä päästänyt ketään lähelleen. Tämä karuus ja vakavuus miellytti setääni. Mitä minuun tulee, tunnustin uudella ystävällämme olevan rohkeutta ja sielun ylevyyttä, joka oli omiaan herättämään kunnioitusta, mutta soimasin häntä siitä, ettei hän lainkaan ollut vastaanottavainen häneen kohdistetuille myötätuntoisuuden osoituksille.

— Tahtoisit varmaankin, että hän laulaisi sinulle romansseja! huusi setäni muhoilevan närkästyneesti. Sinä teet pilaa niistä koreista herroista, jotka sinua mielistelevät rouva Gérardin luona, ja kun tapaat oikean miehen, niin luet hänelle viaksi, ettei hän ole samanlainen kuin nuo valssaajat. Peijakas! Genesvrier ei ole mikään naissankari. Hänellä ei ole kierrettyjä viiksiä, ei pystykaulusta, ei romantikko-kaulaliinaa, ei pitkäliepeistä nuttua eikä pitkässä silkkinyörissä riippuvaa monokkelia. Hän ei miellytä naisia. Hän ei kellon lyödessä yhtätoista asetu seisomaan uunia vasten lausuillakseen hempeitä ja latteita runoja… Ja juuri sen vuoksi hänestä pidän… Alkaisitkohan jo tuhmistua, rakas Helléni! Olisiko mahdollisesti joku uus-idealisti saanut sinut rakastumaan itseensä? Joku kiilloitettu ja voideltu herrasmies, joku korkeakoulujen laureatus tulee vielä ehkä jonakin kauniina päivänä minulta pyytämään kättäsi, vai mitä? Nauroin vastatessani:

— Setäni, joskin olette kasvattanut minut miesmäisesti, älkää silti unohtako sukupuoltani ja ikääni! Vakuutan, että kunnioitan rajattomasti herra Genesvrier'ta. Vaikka en tunne hänen teoksiaan, tahdon uskoa, että hän on lahjakas, vieläpä nerokaskin, synkkä, epätasainen, tyytymätön nero, kuten ensimmäiset kirkko-isät. Niin, herra Genesvrier saa minut ajattelemaan pyhää Hieronymusta. Onko minun vikani, että pidän enemmän hienoista ja herkkäliikkeisistä sieluista?

— Ehkäpä onkin asianlaita niin, että sellaisia miehiä kuin Genesvrier eivät naiset koskaan voi ymmärtää, mikä ei suinkaan ole sukupuolellesi kunniaksi, Hellé. Tuollaiset miehet ovat niitä suuria yksinäisiä, jotka viihtyvät vuorilla, ylhäisessä ilmakehässä, jota te ette voi hengittää kuolematta. Ja kenties he eivät teitä tarvitsekaan, teidän turhamaisuuttanne, teidän suosiotanne. Heidän yksinäisyytensä on heidän voimansa… Sinua, Hellé, viehättää Kauneus, tarkoitan aisteilla tajuttavaa Kauneutta, joka ilmenee muotoina, sävelinä, rytmeinä, väreinä. Ja siitä tunnen sinut naiseksi. Sinä asetat taideteoksen puhdasta aatetta korkeammalle. En sinua siitä suinkaan soimaa. Kaikki naiset tuntevat samoin ja senvuoksipa juuri he hylkäävät filosofian ja turvautuvat uskontoihin, jotka esittävät aatteet heille vertauskuvien muodossa. Nainen on luonnostaan jumaloimiseen ja salaperäisyyteen taipuvainen — idealisti ei milloinkaan. Hän antautuu kristinuskon Jumalalle, koska tämä Jumala on tullut ihmiseksi, ottanut päälleen ihmishahmon, jonka hän on nähnyt kirkoissa ja joka on tullut hänelle läheiseksi. Nainen on pelkkää rakkautta. Marttyyrit eivät kuolleet Colosseumissa saattaakseen voittoon uuden siveysopin, he kuolivat rakkaudesta uuteen Jumalaan.

* * * * *

Hra Gérard oli kutsunut Genesvrier'n vastaanottoihinsa, mutta rouva Marboyn veljenpoika oli kutsusta kohteliaasti kieltäytynyt, syyttäen töitään, väsymystään, oikullista mielenlaatuaan, joka pakoitti hänet karttamaan seuraelämää. Minä olin salaa hyväksynyt hänen kieltäytymisensä. Minusta tuntui, että jos Genesvrier'sta olisi tullut maailmanmies, olisi hän kadottanut ylevän arvokkaisuutensa, saavuttamatta silti ulkonaista miellyttäväisyyttä. Rouva Gérard närkästyi tästä pakoilemisesta. Hän oli kuullut kerrottavan uuden ystävämme elämäntavoista ja hän oli läheisimmille tuttavilleen ilmoittanut erään omituisen henkilön, markiisi de Genesvrier'n tulevan luokseen vierailulle. Sattuman kautta paljastui minulle, minkä eriskummallisen ajatuksen rouva Gérard oli saanut päähänsä.

Niiden nuorten maailmanparantajain kantajoukossa, jotka mahtailivat puheillaan hänen luonaan, olin huomannut erään sangen kauniin ja kovin itsekylläisen nuoren miehen, jolla kunnianhimo uhosi silmistä ja suusta, kun hän oli jonkun vaikutusvaltaisen henkilön läheisyydessä. Tämä herra oli esityttänyt itsensä setä Sylvainille ja lähettänyt hänelle, mitä imartelevimmilla omistuksilla varustettuina, kaksi tutkielmateostaan, jotka hän äskettäin oli julkaissut. Sillä välin hän oli kunnioittanut minua luottamuksellaan. Minä tiesin, että mitä loistavin tulevaisuus oli hra Lancelot'lle avoinna, että kirjallinen toiminta kukkaistietä pitkin johdattaisi hänet poliittiselle näyttämölle ja että hän loisi nopeasti onnensa saarnatessaan moraalia kansalle. Asiantuntevissa piireissä kiinnitettiin häneen huomiota. Useaan otteeseen oli hän pannut sanomalehdistön liikkeelle. Mutta hänen asemansa arvo ja hänen neroutensa edut eivät sallineet hänen viettää poikamiehen harhailevaa elämää. Hän toivoi itselleen vaimoa, joka kykenisi häntä ymmärtämään, häntä palvelemaan, ottamaan osaa hänen elämäntehtäväänsä ja luovailemaan taitavasti parlamenttaarisessa maailmassa. Kymmenessä vuodessa hän, Lancelot, olisi Akatemian jäsen ja hänen vaimollaan olisi mitä kaunein kirjallinen ja poliittinen salonki. Joskaan hän ei ollut rikas, ei hänen vaimonsa tarvitsisi katua naimistaan, sillä hän perustaisi kenties suuren sanomalehden, jollei hänestä tulisi ministeriä. Mutta hänen vaimonsa pitäisi olla lähtöisin paremmista piireistä, hänellä pitäisi olla jonkun verran omaisuutta, kauneutta ja seuraelämän vaatimaa älykkäisyyttä.

Neljän tai viiden tämän tapaisen keskustelun jälkeen tunsin täydellisesti hra Lancelot'n hengenlahjat ja suunnitelmat. Oli selvää, että hän oli havainnut minut kykeneväksi auttamaan hänen kunnianhimoisten tuumiensa toteuttamista, ja nämä neuvottelut, tämä into ennustivat lähestyvää kosintaa.