Minä asetuin odottavalle kannalle ja olin mielissäni saadessani aivan läheltä tarkastella tätä nykyaikaista kiipijätyyppiä, tulevaa parlamenttisankaria, joka oli jo haljetakseen täynnä onttoa kaunopuheisuutta. Luin nuo kaksi kirjaa ja löysin niistä nokkelasti toisiinsa punottuja, aivan personattomalla tyylillä esitettyjä ajatuksia. Niin tietämätön kuin näissä asioissa olinkin, käsitin, että hra Lancelot ei ollut minulle lainkaan puhunut perättömiä; hänen taipuisa keskinkertaisuutensa takasi hänelle kauniin tulevaisuuden yhteiskunnassa, jolle jokainen voimakas yksilöllisyys on kauhistus.
Rouva Gérard — kukas muu — ryhtyi salaperäisen näköisenä tunnustelemaan neitseellistä sydäntäni. Hän tuli erikoisesti sitä varten luokseni ja aloitti hyökkäyksensä pitkällä esipuheella. Setäni alkoi vanheta; hän saattoi kuolla: mitä minusta silloin tulisi, niin nuori ja yksinäinen kuin olin tässä maailmassa, joka oli täynnä ansoja ja jota en lainkaan tuntenut? Järkisyyt pakoittivat minua ajattelemaan tulevaisuutta ja vakiinnuttamaan onneni edullisen avioliiton kautta. Olin rikas ja kaunis; minulta ei tulisi puuttumaan kosijoita.
Vastasin rouva Gérardille, että olin syvästi liikutettu hänen minua kohtaan osoittamastaan mielenkiinnosta, että setäni terveys oli erinomainen ja että, vaikka kova kohtalo riistäisikin hänet minulta, minulla oli omassa itsessäni kylliksi voimaa puolustautumaan maailman hyökkäyksiä vastaan. Tosin en tuntenut avioliittoa kohtaan mitään vastenmielisyyttä, mutta olin vaatelias, vaikeasti tyydytettävä, eriskummallinen, enkä niin monien ansiokkaitten miesten joukossa ollut valintaani keneenkään kohdistanut.
Rouva Gérard iloitsi siitä, että sydämeni oli vapaa. Kokeneena maailmannaisena hän saattoi vakuuttaa, että intohimo on hyödytön, jopa vaarallinenkin avio-onnelle; oli varmaa, että, kunhan vain aluksi oli keskinäistä myötätuntoa, rakkaus seurasi myöhemmin itsestään. Muuten, olinhan henkevä, täysin vapaa lapsellisesta tunteellisuudesta ja velvollisuuteni oli valita älykäs, päättäväinen puoliso, tulevaisuuden mies, joka nopeasti saavuttaisi aseman yhteiskunnassa.
Vaiteliaisuuteni näytti rouva Gérardista hyvältä enteeltä ja niinpä hän äkkiä mainitsi hra Lancelot'n nimen, jolla oli kaikki »eteenpäin pääsemiseen» tarvittavat hyveet. Vastasin vilpittömästi, että hra Lancelot teki minulle suuren kunnian, mutta että tunsin itseni kykenemättömäksi olemaan hänelle kyllin avulias puoliso ja että hän, naidessaan minut, valmistaisi itselleen suuren pettymyksen. Missään tapauksessa ei hra Lancelot'lta tulisi puuttumaan edullisia avioliittotarjouksia eikä uus-idealismi tarvitsisi pelätä joutuvansa mihinkään vaaraan.
Kuten kaikki avioliitonsolmijat, katsoi myöskin rouva Gérard, että hylätessäni hänen tarjoamansa sulhasen loukkasin häntä henkilökohtaisesti. Huuliaan nipristäen ja kulmiaan rypistäen hän selitti, että olin vapaa, että eräänä päivänä tulisin katumaan kieltäneeni muutamien kuukausien luoton tuolta nuorelta mieheltä.
— Mutta rakas rouva, huudahdin ottaen häntä kädestä, — sillä en lainkaan tahtonut aiheuttaa hänelle mielipahaa, — olen teille hyvin kiitollinen hyvästä tarkoituksestanne. Ikävä kyllä en rakasta herra Lancelot'ta, ja kun vapauteni ei minua mitenkään paina, en vaihda sitä muuhun kuin molemminpuolisen rakkauden todellisiin iloihin. En ole vähintäkään kunnianhimoinen, ja ajatus, että minun pitäisi koko elämäni ajan valmistaa maaperää puolisoni virkanimityksille, ei minusta tunnu erittäin houkuttelevalta.
Rouva Gérard tyyntyi hiukan, huokasi ja sanoi katsoen minua silmiin:
— Kuulkaa, Hellé, tekisitte paremmin sanoessanne minulle totuuden. Joku on pannut päänne pyörälle.
— Joku? Kuka on tuo joku, pyydän? — Minä tiedän… tiedän…