XIV.
»Tuo hyvä nainen on täysin hullu, ajattelin rouva Gérardin lähdettyä. Hän ei voi antaa anteeksi Genesvrier'lle sitä, ettei tämä hänen luonaan pannut näytteille neroaan ja markiisinarvoaan. On selvää, että Genesvrier asettaa setäni seuran etusijaan… Pahansuovat tulkitsevat hänen tiheät käyntinsä rakkaudeksi, sillä kaikkialla, missä mies ja nainen ovat toistensa läheisyydessä, vainutaan heti pientä lemmenseikkailua. Mikä hassunkurinen ajatus! Genesvrier rakastunut!…»
Tulin ajatelleeksi, että rouva Gérardin suuttumus ei ollut aivan vaaratonta ja että tuo »pyylevä harakka», joka setä Sylvainille oli niin vastenmielinen, oli kai jo purkanut sisuaan useille uskotuilleen. Kenties puolet niistä ihmisistä, joita tulisin tapaamaan rouva Gérardin luona, olivat saaneet tietää Genesvrier'n luulotellusta intohimosta — kenties olikin rouva Gérard pelännyt »markiisin» ennättävän ennen häntä ja sen vuoksi kiiruhtanut Lancelot'n kosintatarjousta… Tyhmiä juoruja oli varmaan liikkeellä.
Jos asia olisi koskenut yksin minua ja jos olisin ollut täysin riippumaton, en olisi siihen kiinnittänyt mitään huomiota, mutta tiesin, että vanha ystävyys yhdisti setääni ja hra Gérardia. Tahdoin estää tämän suhteen katkeamista. Päähäni pälkähti uskoa huoleni rouva Marboylle, joka voisi tarvittaessa pidättää ystävätärtään tekemästä tuhmuuksia.
Kello oli viisi. Setäni ei tulisi kotiin ennen päivällistä. Otin ajurin ja käskin ajamaan Rue Pergolèselle.
Rouva Marboy oli yksin, onneksi. Kerroin hänelle rouva Gérardin käynnistä, hra Lancelot'n puolesta tehdystä kosinnasta ja niistä epätodennäköisistä tunteista, joita Genesvrier'n selitettiin tuntevan minua kohtaan.
Rouva Marboy ensiksi nauroi, mutta tuli hetken kuluttua vakavaksi.
— Otaksun, sanoi hän minulle, ettette usko sanaakaan noista hassuista juoruista, joita teille on veljenpojastani loruiltu. Tulisin muuten hyvin murheelliseksi.
— Voitte siitä olla aivan vakuutettu, hyvä, rakas ystävä. En saata uskoa herra Genesvrier'sta mitään alhaista… yhtä vähän kuin luulen hänen voivan rakastua.
— Hyvä Jumala! sanoi rouva Marboy hymyillen, ei voi koskaan tietää, rakas lapseni, onko etevä mies kykenemätön rakkauteen. Minusta tuntuu päinvastoin, että hän on intohimolle paljon enemmän altis kuin joku keskinkertainen henkilö.