— Herra de Riveyrac nukkuu, sanoi Antoine nousten vuoteen äärestä. Kutsukaa Babette tai Marie tänne meidän sijaamme hetkiseksi. Tahtoisin puhua vähän teidän kanssanne, Hellé.
Marie Lamirault istuutui minun paikalleni nojatuoliin. Genesvrier virkkoi hänelle muutamia sanoja ja vei sitten minut huoneesta.
Me menimme täti Angélien entiseen huoneeseen, jonka olin luovuttanut vieraallemme.
— No, kysyin, hän on parempi, hän toipuu?
— Hellé, sanoi Genesvrier, on aika ilmoittaa teille… hetki lähestyy, jolloin tarvitsette kaiken voimanne…
— Setäni!
— Hänen laitansa on hyvin huonosti… Tämä rauhallisuus tekee minut paljoa levottomammaksi kuin eiliset taudin puuskat… Olkaa voimakas, Hellé.
Minusta tuntui kuin olisi koko talo luhistunut. En huutanut, en itkenyt. Tuijotin vain mykkänä Antoineen, yhä kysyvin katsein.
Hän tarttui käteeni.
— Hellé, rakas Hellé raukkani, miten minun on surku teitä!