Jälkeenpäin taasen nauttiessamme kuninkaan komeasta ateriasta jatkoimme keskusteluamme myöhään yöhön saakka, kun, näette, ukko ei puhunut muusta kuin Africanuksesta sekä johdatti muistiin kaikki hänen sekä tekonsa että sanansa. Kun sitten erosimme mennäksemme levolle, tavallista sikeämpi uni valtasi minut, koska olin matkastani väsynyt sekä olin valvonut myöhään yöhön. Tällöin Africanus — luullakseni sen johdosta, minkä olimme puhuneet; sattuuhan ylipääten että ajatuksemme ja keskustelumme unessa aikaansaavat jotain semmoista, niinkuin Ennius kertoo Homerukseen nähden [Q. Ennius, synt. v. 239, kuol. v. 169 e.Kr.], josta hänen tiettävästi hyvin usein valveillaan oli tapana ajatella ja puhua — tällöin Africanus ilmestyi eteeni siinä muodossa, mikä oli minulle tuttu enemmän hänen kuvastaan kuin hänen itsensä kautta. [P. Cornelius Scipic Africanus Maior, Hannibalin voittaja, kuol. v. 185 e.Kr.] Kun hänet tunsin, säikähdyin, mutta hän lausui: "Rohkaise mieltäsi, Scipio, ja jätä pelkosi, kerro jälkimaailmalle, mitä sinulle sanon!"
2. "Näetkö tuon kaupungin, joka minun kauttani pakoitettu tottelemaan Rooman kansaa uudistaa edelliset sotansa eikä saata olla rauhallisena? — hän näytti, näette, minulle Karthagon korkealta, tähtirikkaalta, loistavalta ja ylen kirkkaalta paikalta — tämän piiritykseen sinä nyt saavut melkein tavallisena, alhaisarvoisena sotamiehenä. Tämän olet kukistava, kahden vuoden sisässä konsuliksi valittuna, ja olet itse kauttasi sen nimen itsellesi hankkiva, mikä sinulla edelleen on minulta perittynä. Mutta kun olet Karthagon hävittänyt, olet triumfiretken viettänyt, olet ollut censorina sekä lähettiläänä käynyt Egyptissä, Syyriassa, Vähässä-Aasiassa ja Kreikassa, valitaan sinut toistamiseen poissa olevana konsuliksi ja päätät mahtavan sodan: hävität, näet, Numantian. Mutta kun triumfivaunuilla Capitoliumille ajat, tapaat valtion tyttäreni pojan aikeiden hämmentämänä. [Tib. Sempronius Graochus.]
"Tällöin sinun, Africanus, tulee isänmaallesi osoittaa henkesi, nerosi ynnä neuvokkaisuutesi loistavat edut. Mutta siihen aikaan nähden huomaan kohtalonvoimain tien epämääräiseksi. Sillä kun elinaikasi on ennättänyt seitsemän kertaa kahdeksan täydellistä auringon kiertokulkua ja nämä molemmat luvut, joista kumpaakin eri syistä pidetään täydellisenä, luonnollisessa ajankulussa ovat aikaansaaneet kohtalon sinulle määräämän summan vuosia [s.o. 56 vuotta], niin koko valtio kääntyy yksin sinun ja sinun nimesi puoleen, sinuun senaatti, sinuun kaikki kunnon kansalaiset, kaikki liittolaiset ja Latinalaiset katselevat, sinä olet oleva ainoa, josta kansalaisten onni riippuu, ja, lyhyesti sanottuna, diktaattorina tulisi sinun järjestää valtion oloja, jos välttäisit sukulaistesi murhakäsiä." Kun tällöin Laelius huudahti ja muutkin kiivaasti vaikeroivat, lausui Scipio hieman hymähtäen: "St! pyydän teitä, älkää herättäkö minua unestani, vaan kuulkaa hetkinen vielä seuraavaa."
3. "Mutta jotta sinä, Africanus, olisit innokkaampi valtion parasta turvaamaan, niin tiedä: kaikille, jotka isänmaansa ovat pelastaneet, sitä auttaneet ja edistäneet, on taivaassa määrätty varma paikka, missä autuaallisina voivat nauttia ikuista elämää. Sillä kaikesta, mikä maailmassa tapahtuu, ei mitään ole mieleisempää sille korkeimmalle jumalalle, mikä koko maailmaa hallitsee, kuin ne ihmisten oikeuden pohjalle perustamat yhteydet ja yhdistykset, joita yhteiskunniksi kutsutaan. Näitten johtajat ja ylläpitäjät ovat täältä lähteneet ja palaavat tänne jälleen."
Tällöin minä, vaikka olin pelästynyt enemmän omaisteni salajuonista kuin kuolemanpelosta, kuitenkin kysyin, elikö hän itse ja isäni Paulus [L. Aemilius Paulus Macedonicus] sekä kaikki muut, joita luulemme kuolleiksi. "Niin tosiaan", vastasi hän, "nämä elävät, jotka ovat lentäneet ruumiinsa kahleista ikäänkuin vankilasta, mutta teidän niin sanottu elämänne on kuolema. Etkö näe isäsi Pauluksen tulevan kohdallesi?" Kun hänet näin, vuodatin kyynelvirran, hän taasen syleillen ja suudellen esti minut itkemästä.
Ja heti kuin tukahuttaen itkuni jälleen saatoin ryhtyä puhumaan, lausuin: "Pyydän, jalo, paras isäni, koska tämä on todellinen elämä, kuten kuulen Africanuksen sanovan, miksi viivyn maan päällä? enkö kiiruhda tullakseni tänne luoksenne?" "Ei niin", vastasi hän. "Sillä joll'ei se jumala, jolle koko tämä näkemäsi avaruus kuuluu, ole vapauttanut sinua noista ruumiisi kahleista, niin tie tänne ei saata sinulle avautua. Ihmiset, näet, ovat luodut sillä tarkoituksella, että katselisivat tuota palloa, minkä näet keskellä tätä avaruutta, tuota niin sanottua maata, ja niille on annettu sielu muodostettu niistä ikuisista tulista, joita nimitätte tähtisykeröiksi ja tähdiksi ja jotka pallonmuotoisina ja pyöreinä jumalallisten sielujen elvyttäminä ihmeellisellä nopeudella täyttävät piirinsä ja kiertokulkunsa. Sentähden tulee sinun, Publius, ja kaikkien hurskaitten pysytellä sielua ruumiin vankeudessa eikä hänen käskemättään, joka sen on teille antanut, muuttaa ihmiselämästä, jott'ette näyttäisi paenneen jumalan määräämää inhimillistä tarkoitusta. Mutta, Scipio, noudata niinkuin tämä isoisäsi ja minä, isäsi, oikeutta ja hurskautta, mikä vanhempien ja sukulaisten suhteen on tärkeä ja isänmaahan nähden varsin suurenarvoinen. Tämä elämä on tie taivaaseen ynnä niitten seuraan, jotka jo ovat eläneet ja ruumiillisuudesta irtaantuneina asuvat sitä paikkaa, jonka näet — siellä oli, näette, liekeistä heijastuva ylen kirkkaasti hohtava piiri — ja jota te, kuten Kreikkalaisilta olette oppineet, maitoradaksi [s.o. linnunrata] nimitätte." Sieltä katsellessani näytti minusta kaikki muu kirkkaalta ja ihmeelliseltä. Sielläpä oli semmoisia tähtiä, jommoisia emme koskaan ole täältä nähneet, ja semmoinen oli kaikkien suuruus, ett'emme sen vertaista koskaan ole aavistaneet, ja niistä oli se pienin, mikä etäisimpänä taivaasta lähinnä maata loisti vieraalla valolla. Mutta tähtipallot voittivat helposti maapallon suuruudessa. Ja nytpä itse maa näytti minusta niin pieneltä, että minua paheksutti valtakuntamme, mikä sillä muodosti ikäänkuin pisteen.
4. Kun kauemmin maata silmäilin, lausui Africanus: "Pyydän sinua, kuinka kauan mielesi on maahan kiintynyt? Etkö toki katsele, minkälaisiin avaruuksiin olet saapunut? Kaikki on yhdistetty yhdeksällä piirillä tai oikeammin pallolla, joista yksi, taivas, on äärimäinen. Tämä ympäröi kaikkia muita ja on itse korkein jumala, joka käsittää ja koossa pitää muita; siihen ovat kiinnitetyt nuo tähdet, jotka kiertävät ikuisilla radoillaan. Sen alle ovat järjestetyt nuo seitsemän taivaankappaletta, mitkä liikkuvat päinvastaiseen suuntaan kuin taivas; yhden pallon niistä muodostaa se tähti, jota maan päällä nimitetään Saturnuksen tähdeksi. Sen jälkeen on tuo niin kutsuttu Jupiterin tähti ihmissuvulle onnekas ja siunausta tuova; sitten tuo punertava ja maalle peloittava, jota Marsin tähdeksi nimitätte; alapuolella sen jälkeen Aurinko käsittää melkein keskikohdan, kaikkien muiden valojen johtaja, hallitsija ja ohjaaja, koko maailman sielu ja johtava perus, joka on niin suuri, että se valaisee ja täyttää kaikki valollaan. Tätä seuraavat tovereina toiselta puolen Venuksen rata, toiselta Mercuriuksen, ja alimmassa piirissä kiertyy Kuu auringon säteiden valaisemana. Alla taasen ei ole mitään muuta kuin kuolevaista ja katoavaista paitsi jumalan armosta ihmissuvulle annettuja sieluja. Sillä se mikä on keskimäinen ja yhdeksäs, Maa, ei liiku ja on alin, ja sitä kohti pyrkivät kaikki kappaleet painovoimansa johdosta."
5. Kun hämmästyksessäni tätä silmäilin, huudahdin toinnuttuani: "Mitä, mikä mahtava ja kuitenkin suloinen sävel se on, mikä korviani täyttää?" "Tämä on", virkkoi hän, "se sävel, mikä aikaansaadaan juuri noitten piirien kierrolla ja liikkeellä; se on muodostettu erilaisista, kuitenkin määrätyssä suhteessa erotetuista intervalleista sekä kehittää sopusuhtaisesti monenlaisia sävelyhtymiä yhdistämällä korkeita ääniä mataliin. Sillä eihän niin mahtavia liikkeitä voida aikaansaada hiljaisuudessa ja luonto vaikuttaa sen, että äärimäinen toiselta puolelta soi matalasti, toiselta puolelta taasen korkeasti. Sen johdosta tuon korkean, tähdikkään taivaan kulku tapahtuu kimeällä ja korotetulla soinnulla, koska sen liikunto on kiihkeämpi, erittäin kumealla sitä vastoin tapahtuu kuun kulku, se kun on alin. Mutta maa, yhdeksäs tähti, pysyy aina liikkumatonna yhdellä ja samalla paikalla, täyttäen maailman keskikohdan. Nuo kahdeksan rataa taasen, joista kahdella on sama luonto, aiheuttavat seitsemän äänivälien erottamaa sointua, luku mikä on melkein kaikkien seikkain yhdysside. Tätä ovat oppineet ihmiset jäljitelleet kielisoittimilla ja laulelmilla sekä siten avanneet itselleen paluumatkan tähän paikkaan, niinkuin kaikki muut, jotka oivallisilla hengenkyvyillä varustettuina ihmiselämässä ovat viljelleet jaloja harrastuksia. Tämän soinnun vaikutuksesta ihmisten korvat käyvät kuuroiksi. Eihän mikään aisti teissä ole vähemmän tarkka; niinpä se heimo, mikä asuu sillä paikalla, missä Niili varsin korkeilta vuorilta syöksyy Catadupa nimisiin putouksiin, on kuuloaistia vailla mahtavan pauhinan johdosta. Mutta koko maailmanrakennuksen ylen nopsan liikunnon takia kehkeää täällä sointu niin mahtava, että ihmiskorvat eivät saata sitä käsittää, samoin kuin ette osaa katsella aurinkoa vastaan, vaan näkönne tarkkuus käy tehottomaksi sen säteistä." Tätä minä kummastelin, mutta käänsin kuitenkin silmäni yhä uudestaan maata kohti.
6. Silloin lausui Africanus: "Huomaan sinun yhäti vielä tarkastelevan ihmisten asuinsijaa ja kotipaikkaa. Jos tämä nyt näyttää sinusta pieneltä, niinkuin se todellakin on, niin käännä aina mielesi tähän taivaalliseen ja ylönkatso kaikkea maallista. Sillä mitähän ylistystä ihmiskielin tai mitä tavoitettavaa mainetta saatat saavuttaa? Näet että maan päällä asutaan harvoilla, kapeilla paikoilla ja että noittenkin asuttujen pilkkujen välissä on autioita erämaita sekä että maan asukkaat eivät ainoastaan ole niin hajallaan, ett'ei mikään tieto saata levitä heidän kesken toisten luota toisille, vaan myös osaksi elävät vastakkain, osaksi vierekkäin, osaksi vielä viistoon teistä; niiltä ette varmaan voi mitään mainetta odottaa.
"Mutta huomaat että tuo sama maa on ikäänkuin muutamien vyöhykkeiden rajoittama ja ympäröimä ja näet että näistä kaksi on keskenään peräti erisuuntaista sekä kumpaiseltakin puolelta aivan taivaannapoihin rajoittuen jään vallassa ja että taas keskimäinen, tuo laajin, on auringonvalon polttama. Kaksi on asuttavaa, joista tuo eteläinen, jonka asukkaat ovat teidän vastajalkaisenne [antipodit], ei ensinkään ole rotunne yhteydessä ja tämä taas toinen pohjoiseen suuntautuva, missä asutte, huomaappas, kuinka vähäinen osa siitä kuuluu teille. Sillä koko asumanne maa, joka kapenee napoihin päin ja levenee sivuille, on tavallaan pieni saari sen meren keskellä, jota maan päällä nimitätte Atlantin mereksi tahi Isoksi mereksi tai Valtamereksi, ja näet kumminkin, kuinka vähäpätöinen se on huolimatta mahtavasta nimestään. Saattoiko sinun nimesi taikka jonkun toisen meikäläisen nimi juuri näistä asutuista ja tunnetuista maista kulkea Kaukasuksen yli, jonka tuolla näet, taikka Gangeksen poikki? Kukapa nimesi kuulee muissa nousevan tai laskevan auringon etäisissä maissa tahi pohjolan ja etelän seuduilla? Jos tämän kaiken jätät lukuunottamatta, huomaat totta tosiaan, kuinka ahtaissa rajoissa maineenne saattaa levitä. Ja ne taasen, jotka teistä puhuvat, kuinka kauan heillä on puhelahja?"