Miksi siis näin paljon sanoja aistillisuudesta? Siksi, että ei ole mitään syytä moitteeseen vanhuutta vastaan, vaan päinvastoin on aihetta suurimpaan kiitokseen, koska se ei suuresti kaipaa minkäänlaisia aistillisia nautintoja.
"Vanhuudelta puuttuvat syömingit, runsaasti katetut pöydät ynnä lukuisat maljat." Sentähden se myös on vapaa juopumuksesta, vatsanvaivoista ja unettomuudesta. Jos todellakin on tehtävä jokin myönnytys hekkumallisuudelle, koska emme helposti vastusta sen viettelyksiä — sattuvasti nimittää Platon hekkumaa paheen syötiksi, tietenkin, koska ihmisiä sillä pyydystetään samoinkuin kaloja koukulla —, niin vanhuus kumminkin saattaa olla mieltynyt kohtuullisiin pitoihin, vaikka hän pysyykin poissa ylellisistä kemuista. Näin usein lapsuudessani Gaius Duelliuksen, Marcuksen pojan, joka ensimmäisenä oli voittanut puunilaiset meritaistelussa, vanhana miehenä palaavan kotiin ilta-ateriasta. Hän nautti tulisoihdusta ja huilunsoittajasta, jotka hän yksityismiehenäkin oli ottanut käyttääkseen ilman mitään ennakkotapausta; niin suuren vapauden soi hänelle hänen maineensa.
Mutta miksikä minä puhun muista? Tahdon jo palata itseeni. Ensiksi minulla aina on ollut seurusveljiä. Seurusveljestöthän perustettiin ollessani kvestorina, kun idalaisen suuren jumal'emon palvelu tuotiin tänne. Olin siis seurusveljieni mukana aterioilla, jotka ylipäätään olivat kohtuullisia. Tosin minussa paloi jonkinmoinen nuoruudentuli, mutta iän kasvaessa kävi kaikki päivä päivältä lauhkeammaksi. Arvioin kemujen tuottamaa hupia pikemmin ystävieni seurustelun ja keskustelun kuin ruumiillisen nautinnon perusteella. Sattuvasti esi-isämme sanoivat ystävien aterialla-oloa yhteiseloksi, koska se tuo mukanaan elämänyhteyttä, paremmin kuin kreikkalaiset, jotka sitä nimittävät väliin yhteisjuomiseksi, väliin yhteissyömiseksi, joten he näkyvät panevan enimmän arvoa siihen, mikä siinä on vähäpätöisintä.
14. Keskustelun tuottaman hauskuuden takia huvittavat minua myös aikaisin alkavat pidot niin hyvin ikätoverieni kanssa, joita vain aniharvoja on enää jäljellä, kuin myös teidän ikäistenne ja teidän kanssanne. Olen suuresti kiitollinen vanhuudelleni, joka on lisännyt minussa halua keskustelemiseen, mutta poistanut minusta syömisen ja juomisen himot. Jos nämäkin miellyttävät jotakuta — jottei näyttäisi siltä, kuin olisin tykkänään julistanut sodan nautintoa vastaan, jota onkin ehkä sallittu luonnostaan jokin määrä —, niin käsitän kyllä, ettei vanhuudelta puutu halua noihinkaan nautintoihin. Minua miellyttää todellakin esi-isien säätämä esimiehyys juomingeissa ja se keskustelu, jota esi-isien tapaan ylläpidetään pikarien ääressä ylimmästä pöytävieraasta alkaen, sekä nuo pienet pikarit, joista nautitaan pisaroittain, kuten Ksenophonin "Vieraspidoissa" sanotaan; lisäksi minua miellyttää viileys kesällä sekä päinvastoin päivänpaiste tahi takkavalkea talvella. Näistä huvituksista nautinkin tavallisesti tilallani sabiinien maassa. Täytän joka päivä pöytäni kutsumalla naapurini luokseni, ja jatkamme sitten pitoja monenlaisella keskustelulla niin myöhään yöhön, kuin vain on mahdollista.
"Mutta aistillisten nautintojen houkutus ei ole enää niin suuri vanhuksissa." Kyllä, mutta ei myöskään niiden tarve. Se taas on helppoa, jota ei kaivata. Kun joku kysyi iän heikontamalta Sophokleelta, vieläkö hän oli taipuva rakkaussuhteisiin, vastasi hän sattuvasti: "Jumalat varjelkoot; mielihyvällä olen niitä paennut aivankuin raakaa ja hurjaa isäntää." Niille näet, jotka haluavat tällaisia nautintoja, on kenties kiusallista ja vaikeata olla ilman näitä, mutta niille taas, jotka ovat saaneet niistä tarpeekseen ja kylläkseen, on lihallisen nautinnon puute suloisempaa kuin itse nauttiminen. Se ei tunne puutetta, joka ei kaipaa mitään. Väitän siis, että tuo kaipaamattomuus on jotakin ihanampaa.
Mutta jos nuori ikä mieluummin nauttii juuri noista huvituksista, niin se ensiksi nauttii vain vähäarvoisista asioista, kuten sanoin, ja toiseksi se nauttii sellaisista, joita ei kokonaan puutu vanhuudeltakaan, vaikka niitä sillä ei ole runsaasti saatavina. Kuten ensimmäisen rivin katsoja nauttii suuremmassa määrässä Ambivius Turpiosta, joskohta viimeisenkin rivin katsoja nauttii hänestä, niin nuoruus ehkä nauttii katsellessaan huvituksia läheltä enemmän; mutta myöskin vanhuus nauttii niistä senverran, kuin on kylliksi, joskin se katselee niitä kaukaa.
Kuinka suuriarvoista onkaan, että henki on oma itsensä ja, kuten sanotaan, elää itsekseen ikäänkuin oltuaan aikansa hekkuman, kunnianhimon, kilvoittelun, vihamielisyyden ja kaikkien himojen palveluksessa. Jos sillä vielä on tieteellinen harrastus ja opiskelu ravintonaan, niin ei ole mitään ihanampaa kuin virkatoimista vapaa vanhuus.
Näimme, Scipio, kuinka isäsi likeinen ystävä Gaius Galus puuhasi mitatakseen melkeinpä taivaan ja maan. Kuinka usein yllättikään hänet päivänvalo, kun hän oli yöllä alkanut piirtää jotakin, ja kuinka usein taas yö, kun hän oli aloittanut työnsä aamulla! Kuinka suuresti häntä ilahuttikaan jo kauan edeltäpäin ilmoittaa meille auringon ja kuun pimennyksistä!
Miten on sitten vähempiarvoisten, mutta kuitenkin älyä vaativien tointen laita? Kuinka iloitsikaan Naevius "Puunilaissodastaan", kuinka Plautus "Äkämyksestään" (Truculentus) ja "Valehtelijastaan" (Pseudolus)! Näin Livius Andronicuksenkin vanhuksena. Kun hän Centon ja Tuditanuksen konsuliaikana kuusi vuotta ennen syntymääni oli esittänyt näytelmäkappaleen, eli hän vielä hamaan nuoruuteeni saakka. Mitä puhunkaan Publius Licinius Crassuksen toiminnasta pappis- ja kansalaisoikeuden alalla tahi tämän Publius Scipion toiminnasta, joka valittiin ylimmäiseksi papiksi muutamia päiviä takaperin? Ja lisäksi olemmekin nähneet kaikkien mainitsemieni henkilöiden vanhoilla päivillään palavasti harrastavan näitä toimia. Tosiaankin, kuinka suurella innolla näimmekään Marcus Cetheguksen, jota Ennius syystä nimitti "kaunopuheisuuden ytimeksi", vielä vanhuksena harjoittelevan itseään puhetaidossa! Minkälaiset ateriain tahi näytelmäin tahi irstaisuuksien tuottamat huvitukset ovat sitten verrattavat juuri noihin? Nämä ovat nyt tieteellisiä harrastuksia, jotka lisääntyvät älykkäissä ja tosisivistyneissä henkilöissä samassa määrässä kuin ikäkin, joten on suuriarvoinen Solonin eräässä ennenmainitussa säkeessä lausuma ajatus, että hän vanhenee päivä päivältä oppiessaan lisää; ja varmaan tämä on kaikkein suurin hengennautinto.
15. Tulen nyt maanviljelijäin huvituksiin, joista minä puolestani olen sanomattomasti mielissäni. Niitä ei mikään ikä estä, ja ne näyttävät minusta lähinnä olevan sopusoinnussa viisaan elämännautinnon kanssa. Sillä he ovat ikäänkuin kauppasuhteissa maan kanssa, joka ei milloinkaan pyri näistä erilleen eikä milloinkaan korotta anna takaisin sitä, minkä se on saanut, vaan sen lisäksi joskus pienehkön voiton, useimmiten sentään suurehkon. Sittenkään ei minua ilahuta pelkästään sato, vaan myöskin itse maan luomisvoima.