sekä muutakin erittäin painavaa. Onhan runo teille tuttu, ja lisäksi on Appiuksenkin puhe vielä tallella. Ja tämän hän teki seitsemäntoista vuotta toisen konsulikautensa jälkeen, vaikka oli kymmenen vuotta kulunut hänen kumpaisenkin konsulikautensa välillä ja hän ennen ensimmäistä konsulivuottaan jo oli ollut censorina. Tästä voidaan päättää, että hän todellakin oli vanha Pyrrhoksen sodan aikana. Kumminkin olemme näin kuulleet hänestä isiltämme. Niinmuodoin ne eivät esitä mitään pätevää, jotka väittävät, että toiminta ei kuulu vanhoille. He menettelevät samoinkuin ne, jotka hokevat, että perämies ei tee mitään purjehdittaessa, kun hän istuu peräkeulassa levollisena pitäen peräsintä, samalla kuin toiset kiipeävät mastoihin, toiset juoksentelevat pitkin laivan kantta ja toiset ammentavat pohjavettä. Hän ei toimita sitä, minkä nuoret laivamiehet tekevät, mutta itse asiassa hän tekee paljon parempaa ja tärkeämpää työtä. Suuria ei saada aikaan ruumiinvoimilla eikä vikkelyydellä tahi nopeudella, vaan ymmärtäväisyydellä, vaikutusvallalla ja harkinnalla. Puhumattakaan siitä, että nämä ominaisuudet vähenisivät vanhoiksi tullessamme, ne tavallisesti vielä lisääntyvätkin.
Ehkä minä oltuani monenlaisissa sodissa tavallisena sotamiehenä, sotatribuunina, alipäällikkönä ja konsulina nyt teidän mielestänne olen joutilaana, kun en ota osaa sotiin. Mutta senaatille minä määrään, mitä sotia on käytävä ja miten niitä on käytävä. Minä olen jo aikoja sitten uhannut sodalla Karthagoa, jolla kauan aikaa on ollut pahaa mielessä. En lakkaa sitä pelkäämästä, ennenkuin kuulen sen olevan perinpohjin hävitetyn. Jospa kuolemattomat jumalat säästäisivät tämän voiton sinulle, Scipio, jotta päättäisit sen, minkä isoisäsi on jättänyt tekemättä. Hänen kuolemastaan on kohta kuusineljättä vuotta kulunut, mutta moisen miehen muistoa tulevat kaikki seuraavat vuodet ylläpitämään. Hän kuoli vuotta aikaisemmin kuin olin censorina sekä yhdeksän vuotta konsulikauteni jälkeen tultuaan valituksi toistamiseen konsuliksi tuona virka-aikanani. Olisiko hän ollut tyytymätön vanhuuteensa, vaikka olisikin elänyt satavuotiaaksi? Ei toki, sillä ei hän hyökkäisi eikä hyppäisi eikä käyttäisi heittokeihästä kaukaa taisteltaessa tahi miekkaa käsikähmässä, vaan hän käyttäisi ymmärrystä, järkevyyttä ja harkintaa. Ellei sellaisia ominaisuuksia olisi vanhuksilla, eivät esi-isämme olisi maininneet ylintä neuvostoa vanhain neuvostoksi eli senaatiksi. Lakedaimonilaisten keskuudessa nimitetään ylintä valtionvirkaa hoitavia henkilöitä vanhuksiksi, joita he ovatkin.
Jos tahdotte lukea tahi kuulla ulkomaiden historiata, saatte tietää, että nuoret miehet ovat järkyttäneet suurimpia valtioita, mutta, että vanhukset ovat pitäneet niitä pystyssä sekä saattaneet ne jälleen entiselleen.
"Kuink' ompi valta vahva teiltä sortumaan jo joutunut?"
Näin näet kysytään Naevius-runoilijan Ludus-nimisessä näytelmässä.
Siihen vastataan paljon muun ohella pääasiassa seuraavasti:
"Se tointa suurisuisten on, se työtä keltanokkien."
Onhan ajattelemattomuus ominaista kasvavalle iälle ja viisaus vuorostaan vanhenevalle.
7. "Mutta muisti heikkenee." Luulenpa sen kyllä, ellet harjoita sitä tahi myöskin, jos olet hitaanlainen luonnostasi. Themistokles oli oppinut kaikkien kansalaisten nimet. Luuletteko sitten hänellä vanhemmaksi tultuaan olleen tapana Aristeidesta Lysimakhoksena tervehtiä. Minä puolestani en tunne vain nykyään elossa olevia henkilöitä, vaan myöskin heidän isänsä ja isoisänsä enkä pelkää ihmisten puheen mukaan kadottavani muistiani lukiessani hautakirjoituksia. Juuri niitä lukemalla palautan vainajat mieleeni. Tosiaankaan en ole kuullut yhdenkään vanhuksen unohtaneen, mihin hän on kaivanut aarteensa. He muistavat kaiken sen, mikä heillä on huolena, nimittäin säädetyt määräpäivät, velallisensa ja velkojansa. Entäpä edelleen? Mitäpä arvelette lainoppineista, ylimmäisistä papeista, augureista ja filosofeista? Kuinka paljon he muistavatkaan vanhuksina! Hengen voimat säilyvät vanhoilla, jos vain intoa ja uutteruutta kestää, niin hyvin etevillä, kunniavirkoja saavuttaneilla henkilöillä kuin myös yksityisillä ja rauhallisilla eläjillä.
Sophokles kirjoitteli murhenäytelmiä aina korkeimpaan ikään saakka. Kun hän kirjailijatoimensa takia näytti laiminlyövän taloutensa hoidon, haastoivat hänen omat poikansa hänet oikeuteen, jotta tuomarit erottaisivat hänet muka tylsämielisenä talouden toimista. Niinhän meidänkin tapamme mukaan omaisuudestaan välinpitämättömiä isiä kielletään sitä hoitamasta. Silloin kerrotaan vanhuksen lukeneen tuomareille parhaillaan tekeillä olevan kappaleen, minkä hän vast'ikään oli sepittänyt, nimittäin "Kolonolaisen Oidipuksen", sekä sitten kysyneen heiltä, tuntuiko tämä runoteos tylsämielisen sepittämältä. Kun hän oli lukenut sen julki, vapautettiin hänet syytöksestä tuomarien päätöksen mukaan. Onko siis vanhuus pakottanut hänet tahi Homeroksen, Hesiodoksen, Simonideen, Stesikhoroksen tahi ennen mainitsemani Isokrateen ja Gorgiaan tahi filosofien johtajat Pythagoraan, Demokritoksen, Platonin ja Ksenokrateen tahi stoalaisen Diogeneen, jonka itse olette nähneet Roomassa, onko siis vanhuus pakottanut kaikki nämä miehet herkeämään harrastuksistaan? Eikö kaikilla tieteellinen harrastus kestänyt yhtä kauan kuin heidän elämänsä?
Jättääkseni nämä jalot harrastukset sikseen saatan lisäksi nimittää roomalaisia maamiehiä, naapureitani ja tuttaviani sabinilaisalueelta, joiden poissa ollessa tuskin koskaan toimitetaan mitään tärkeämpää maanviljelystyötä kylvön, elonleikkuun ja sen korjuun aikana. Kumminkin tämä on vähemmän ihmeteltävää semmoisiin töihin nähden. Eihän kukaan ole niin vanha, ettei hän toivo jaksavansa elää vielä vuotta. Mutta nuo samat miehet näkevät vaivaa sellaisestakin, mikä heidän tietämänsä mukaan ei ollenkaan hyödytä heitä.