"Puit' uuden hän polven noin hyödyksi kylvää",
niinkuin Statiuksemme sanoo "Nuoruudentoverit" (Synephebi) näytelmässään. Ja empimättä maanviljelijä, olipa hän kuinka vanha hyvänsä, vastaa sille, joka kysyy, kenenkä hyväksi hän istuttaa: "Kuolemattomien jumalien hyväksi, jotka ovat tahtoneet, että niin hyvin vastaanottaisin tämän esi-isiltäni kuin myöskin jättäisin sen jälkeläisilleni."
8. Parempi on tämä Caecilius Statiuksen lausunto ukosta, joka huolehtii tulevasta sukupolvesta, kuin saman runoilijan seuraavat sanat:
"Jumal'aut', jos, vanhuus, muut' et vammaa tuonekaan,
niin kylliks yks on tää Sun kumppanis:
saa nähdä paljon moista, mit' ei mieli tee."
Ja ehkäpä paljon sellaista, jota haluaa! Useinhan nuoruus kohtaa sellaista, jota ei halua. Mutta vielä, nurjempi on seuraava Caecilius Statiuksen lausunto:
"Sen kurjimmaksi katson vaivaks vanhuuden, olevansa että tietää vaivaks toisellen."
Hauskuudeksi pikemmin kuin vaivaksi. Samoinkuin viisaat vanhukset iloitsevat lahjakkaista nuorukaisista ja siten nuorison kunnioittamien ja rakastamien henkilöiden vanhuus tulee keveämmäksi, samoin nuorukaisetkin nauttivat vanhusten jaloihin pyrintöihin johtavista opetuksista. Tiedänpä varmaan, että olen teille samassa määrässä hauskuudeksi kuin te minulle. Mutta huomaatte, ettei vanhuus ole veltto eikä saamaton, vaan se päinvastoin on toimelias sekä aina hommaa ja puuhaa jotakin, tietysti sen mukaan kuin jokaisen harrastus on ollut hänen edellisenä elinaikanaan. Entäpä ne vanhukset, jotka oppivat vielä jotakin lisää? Niinhän näemme Solonin kerskaillen väittävän säkeissään, että hän vanhenee oppiessaan joka päivä jotain lisää. Niinhän minäkin olen tehnyt, kun vanhana miehenä olen tutkinut Kreikan kirjallisuutta. Siihen ryhdyin niin innokkaasti, kuin olisin halunnut sammuttaa pitkällisen janon, tutustuakseni juuri näihin asioihin, joita nyt käytän esimerkkeinä, kuten huomaatte. Ja kuultuani, että Sokrates oli tehnyt näin soitantoon nähden, olisin puolestani tahtonut tehdä samoin — opettelivathan vanhan ajan ihmiset soitantoakin. Joka tapauksessa olen pannut vaivaa kirjallisuuteen.
9. Enkä ainakaan nyt kaipaa nuoruuden voimia — tämähän oli toinen kohta vanhuuden haitoista puhuttaessa —, en kaipaa niitä suuremmassa määrässä, kuin nuorukaisena ollessani kaipasin härän tai norsun voimia. Kunkin tulee käyttää sitä, mitä on tarjona, ja voimiensa mukaan tehdä kaikki se, minkä tekee. Mikä lausunto näet voi olla halveksittavampi kuin krotonilaisen Milonin. Kun hän vanhuksena näki taistelijain harjoittelevan kilparadalla, katseli hän, niin kerrotaan, käsivarsiaan sekä huudahti kyynelet silmissä: "Nämäpä ovat jo kuolleita!" Tosiaankaan eivät ne siinä määrässä kuin sinä, lavertelija, itse. Ethän sinä koskaan tullut kuuluisaksi itsesi takia, vaan kylkiesi ja käsivarsiesi vuoksi. Sellaista ei puhunut Sextus Aelius eikä Tiberius Coruncanius monta vuotta aikaisemmin eikä Publius Crassus aivan äskettäin. Nämä säätivät lakeja kansalaisilleen, ja heidän tietonsa pysyivät aina heidän viimeiseen hengenvetoonsa asti.
Puhuja vain veltostuu vanhuudesta, pelkään minä. Hänen toimintansa ei ole yksistään henkistä työtä, vaan se on myöskin rinnan ja ruumiinvoimien. Yleensä raikastuu, kumma kyllä, vanhalla iällä äänen sointuisuus, jota minä puolestani tähän asti en vielä ole menettänyt — ja te näette minun vuoteni. Siitä huolimatta on vanhuksen tyyni ja hiljainen puhe miellyttävä, ja kaunopuheisen vanhuksen sävyisä ja lempeä esitys herättää itsestään tarkkaavaisuutta. Ellet itse voi aikaansaada sitä, saatat silti antaa opetuksia jollekin Scipiolle ja Laeliukselle. Mikähän on miellyttävämpää kuin opinhaluisen nuorison ympäröimä vanhus?
Vai mitä, emmekö jätä edes niinkään paljon voimia vanhukselle, että hän voisi opettaa ja neuvoa nuorukaisia sekä ohjata heitä velvollisuuksien kaikinpuoliseen täyttämiseen? Mikä saattaa olla mainiompaa kuin tämä toimi? Ainakin minusta näyttivät Gnaeus ja Publius Scipio sekä molemmat isoisäsi Lucius Aemilius ja Publius Africanus onnellisilta ylhäisten nuorukaisten seurassa. Yleensä on pidettävä kaikkia jalojen tieteiden opettajia onnellisina, vaikka heidän ruumiinvoimansa olisivatkin vanhentuneet ja vähentyneet. Ruumiinvoimien väheneminen johtuu kumminkin useammin nuoruuden hairahduksista kuin vanhuuden puutteellisuuksista. Sillä irstas ja hekkumallinen nuoruus jättää vanhuudelle heikontuneen ruumiin. Ainakin väittää Kyros siinä Ksenophonin kirjassa olevassa puheessa, jonka hän hyvin vanhana piti kuolinvuoteellaan, ettei hän koskaan huomannut tulleensa vanhuudessaan heikommaksi, kuin hän oli ollut nuoruudessaan. Muistan lapsuudestani, että Lucius Metellus, joka tultuaan ylimmäiseksi papiksi 4 vuotta sen jälkeen, kuin oli ollut toistamiseen konsulina, hoiti tätä papintointa 22 vuotta, oli niin hyvissä voimissa loppuiällään, ettei ollenkaan kaivannut nuoruuttaan. Eihän ole ensinkään tarpeellista minun puhua itsestäni, vaikka niin onkin ukkojen tapana ja suodaan iällemme.