Sekin häntä ilahdutti, että hätä vei monet lähemmä Jumalaa. "Vallankumouksen tulen hehkussa ihmisten sydämet olivat levottomia ja kirkot täydempiä kuin koskaan tavallisina aikoina. Minut pakotettiin monesti saarnastuoliin, ja vaikkei se ollut minulle mieluista, muistelen nyt kiitollisena tätä yhteistoiminnan aikaa pastori N:n rinnalla, kun me palvelimme hätään joutuneita ihmisiä", hän kirjoitti myöhemmin? Työ, johon sanat viittaavat, oli muuan esitelmäsarja, joka pidettiin kirkossa ja oli osaksi puoli apologeettista laatua, kuten esim. puhe: "Kaksi pakottavaa syytä miksi uskoa Kristukseen", osaksi puhtaasti hartaudellisluontoinen, niinkuin esim. puhe: "Kristus myrskyssä". Näitä esitelmiä olivat kuulemassa monet, jotka eivät olleet koskaan olleet ahkeria kirkonkävijöitä eivätkä mielellään tulleet raamatuntutkisteluihin ja seurakunta-iltoihin — ja jotain Jumalan todellisuudesta toi heidän näkyvilleen puhujan levollinen luottamus ja ehdoton varmuus "näkymättömistä".—
Paroni Nicolay ei unohtanut venäläisiäkään, joita ajan myrskyt olivat heitelleet Viipuriin. Täältä tyyssijansa etsineitä oli myös everstinna Pashkov, joka oli asettunut kaupungin lähistöön erääseen huvilaan. Hänen luokseen kokoontuivat maanpakolaiset hartauteen ja rukoukseen, ja paroni Nicolay johti usein kokouksia. Tällöin muodostettiin uskonnollinen yhtymä, joka elää yhä hänen kuoltuaankin ja everstinna Pashkovin muutettua paikkakunnalta.
Niin toimelias kuin Paul Nicolay olikin, alkoi kuitenkin luonnoton yleinen tila tuntua yhä painostavammalta, kuta pitemmälle kevät ehti. Huhtikuussa tuli tuo suuri käänne ja sen tuoma helpotus, mutta myös sen seuralaisina uutta kärsimystä ja uutta surua. 24:ntenä valkoiset alkoivat piirittää Viipuria, ja 25:ntenä saapui parvittain pakolaisia, enimmäkseen vaimoja ja lapsia, lähiseutujen köyhää väestöä, etsimään suojaa Monrepos'sta. Täältä he saivat muutamaksi päiväksi tyyssijan sekä hoitoa, ja rajun ammunnan aikana, monien srapnellien räjähdellessä aivan rakennuksen vierellä, tilan omistaja luki psaltarista 46:nnen psalmin — "Jumala on turvamme ja voimamme" — järkytetyille vierailleen. Monrepos'hon nähden toteutuivat psalmin sanat kirjaimellisesti — ei ainoakaan ikkunanruutu edes särkynyt pommituksesta.
29:nnen päivän aamuna paroni Nicolay kutsuttiin ulos ja näki siellä hämmästyksekseen joukon harmaapukuisia nuoria miehiä — Kajaanin rykmentin valkokaartilaisia, Viipuri oli vallattu ja ankara jännitys ohi, mutta niinkuin useimmille olivat hänellekin sitä seuranneet päivät hyvin raskaita. Hän sai nyt kuulla Viipurissa ja muissa kaupungeissa tehdyistä murhista sekä taistelun monista uhreista — m.m. vaikutti häneen syvästi tieto, että molemmat nuoret Bruun veljekset, hänen vanhan ystävänsä pojat, olivat menettäneet henkensä. Niin pian kuin kävi päinsä hän lähti paroni Henrik Wreden kotiin iloisena tavatessaan tämän terveenä ja reippaana huolimatta kovin koetellun Kouvolan läheisyydestä. Mutta täällä hän kuuli kerrottavan monista kaameista tapahtumista.
Ettei kaikkea vääryyttä oltu voitettu sillä, että valkoiset voittivat — sitä ei Paul Nicolay voinut olla näkemättä sisäisille arvoille selkeine katseineen. Jo lähipäivinä Viipurin valloituksen jälkeen hän sai olla toteamassa kauheita kohtauksia, niinkuin silloin, kun hän matkalla Monrepos'sta kaupunkiin näki voittajien surmaavan valleilla joukon venäläisiä, jotka epätoivoisesti heiluttivat nenäliinojaan ja pyysivät armahdusta ja joista monet olivat viattomia. Vankien näkeminen, kun näitä kuljetettiin kasarmeihin, herätti hänessä niin ikään raskaita, vakavia ajatuksia. Hän oli koko olennoltaan ja käsitystavaltaan "porvari", mutta kristitty oli hänessä luokka-ihmistä voimakkaampi, ja vaikka hänestä oikeuden tuli tehdä tehtävänsä, järkytti häntä ajatus, että kosto saisi tällaisena hetkenä vapaan vallan. Hän ja kauppaneuvos William Hackman julkaisivat siksi yhteisesti huhtikuun 30:ntenä Viipurin lehdissä vallassaolijoille seuraavan vetoamuksen:
"Koroitettakoon tänä vakavana hetkenä, jolloin on kyseessä niin paljon, ääni puoltamaan kiihkotonta menettelyä syyllisiksi joutuneita kansamme lapsia kohtaan sekä viisasta arvostelukykyä heidän rankaisemisessaan.
"On tosin surullista, mutta välttämätöntä, että yhteiskunta puhdistetaan julmista, tunnottomista väkivallantekijöistä. Mutta useimmat nyt vangituista työläisistä eivät ole näitä. Monet työmiehistämme joutuivat punakaartiin, koska sitä ennen kuuluivat työväenyhdistyksiin, ja heidän siis nyt oli mentävä joukon mukana. He ovat kiihoittajain harhaan johtamia ja katuvat nyt syvästi sekä ovat katkeroituneita johtajilleen.
"Kohdelkoot vapauttajamme — ja me itsekin — tätä ryhmää viisaasti, säälivästi ja inhimillisesti. Jos näitä työläisiä rangaistaan sokeasti, on katkeruus oleva suunnaton, ja yhteiskuntamme haavaa pahennetaan moninverroin. Jos näitä työläisiä kohdellaan viisaasti, säälivästi ja inhimillisesti, on päästy askel eteenpäin kohti sisäisen rauhamme palauttamista, luokkavihan lievittymistä ja yhteiskunnan uudestirakentamista.
"Älkööt kosto ja viha himmentäkö nuoren itsenäisen valtiojärjestyksemme aamunkoittoa."
Persoonallisissa suhteissaan alustalaisiinsa ei paroni Nicolay milloinkaan, sanoo pastori Valkama, antanut heidän valtiollisen kantansa vaikuttaa asiaan, milloin oli annettava heille aineellista apua. Hän piti myös "hulluutena" tuota viranomaisten käskyä, että kaikkien venäläisten oli kymmenen vuorokauden kuluessa lähdettävä maasta. Hänen 614:stä vuokraajastaan oli 115 venäläisiä, ja heidän vaikea asemansa säälitti häntä kovasti, minkävuoksi hän päättikin käydä linnanpäällikön puheilla heidän puolestaan.