Eikähän sillä itse asiassa mitään merkitystä olekkaan. Paljon en minä tuossa jutussa hävinnyt. Todellisia ystäviä en noista naisista olisi kuitenkaan voinut saada. Ja jos tahdon hyväntekeväisyyttä harjottaa, on minulla kyllä keinoja siihen tarvitsematta käyttää mokomain yhdistysten välitystä. Mutta pahalta minusta sittenkin tuntuu; hävettää tavata noita rouvia. Olisi tosiaankin tarpeen enemmän häikäilemätön luonne kuin minulla on.
D. on alkanut taas käydä useammin minun luonani. Hänen seikkailunsa tuon lesken kanssa ei tuottanut mitään tuloksia. Aina hän valittaa sitä, ettei voi naida minua. Joka kerta minä ajatuksissani liitän hänen valituksiinsa kysymyksen: miksi et voi? ja nauran samassa itsekseni tälle ajatukselle.
Miten pikkusia ihmiset sentään ovat! Miten ahtaat heidän sielunsa ja tarkoin rajotetut heidän mielipiteensä! Alituiseen he iskevät päänsä seuraelämänsä sääntöjen aitaan ja omiin jyrkkiin ennakkoluuloihinsa, joilla ovat itse itsensä ympäröineet. Sen sijaan että rohkeasti hyppäisivät aidan yli, jos heidän oma onnensa sitä vaatii, he painautuvat arasti aitoviereen ja huokaillen tirkistelevät sen raoista tuota »saavuttamatonta», mahdotonta»…
12 kesäk.
Ihminen päättää, Jumala säätää.
Juliuksen täytyi toukokuun alussa tehdä matka Baseliin, ja kun hän on nykyään liiaksi rasittunut ja hermostunut, halusi hän käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen ottamalla parin viikon virkavapauden. Se voi käydä hyvin päinsä senkin vuoksi, että hänellä sattui olemaan hyvin taitava apulainen, jonka voi jättää sijaisekseen. Hän tahtoi ottaa minut mukaansa ja olin äärettömästi iloinen siitä, että saisin vähän aikaa yksin hänet omistaa. Kreiville ilmotin lähteväni tapaamaan erästä tuttavaa Dresdenissä, joka todella oli myös tarkotukseni. Ilokseni olen nimittäin kuullut, että Emmy ja hänen Schaninsa ovat kunnostaneet itseään; he maksoivat viime vuonna: säntillisesti korkonsa ja kirjottavat minulle tuon tuostakin tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta uhkuvia kirjeitä.
Olin jo alkanut matkavalmistukseni — se oli tiistaipäivä ja perjantaina meidän oli määrä lähteä — kun minut yhtäkkiä kutsuttiin telefooniin. Kuulin oudon äänen käskevän minun heti tulla Behrenstrasselle kreivin luo, joka tahtoi minua tavata. Pelästyin niin, että rupesin vapisemaan, sillä heti aavistin jotain erikoista tapahtuneen, muuten hän ei olisi minua kotiinsa kutsunut; siellä olin ainoastaan yhden kerran sitä ennen käynyt.
Tietysti lähdin paikalla matkaan ja tapasin hänet sairaana.
Hänellä oli ankarat ischias-tuskat eikä hän ollut muutenkaan kunnossa, ja nyt hän tahtoi minua jäämään vakinaisesti luoksensa, hoitajakseen ja seuralaisekseen.
Mitä minun nyt oli tehtävä? Kieltäytyä en uskaltanut enkä olisi sitä muutenkaan tehnyt, sillä sehän olisi ollut mitä ruminta halpamaisuutta häntä kohtaan, joka on niin paljon minun hyväkseni tehnyt. Lohdutin itseäni myöskin aluksi sillä toivolla, että hän jonkun päivän kuluttua tulisi paremmaksi ja minä voisin kuitenkin päästä Juliusta tapaamaan, mutta sen sijaan hänen tilansa pahenikin päivä päivältä.